Mä olen muuttunut nainen..

Huomasin juuri äsken että oloni on täydellinen.

Makasin sängyssä ja  tyttäreni oli juuri nukahtanut kainalooni. En vielä viitsinyt liikahtaa ja nousta. Katselin kynttilöiden valoa joka näkyi keittiöstä, kuuntelin pientä kolinaa joka kuului alakerrasta miehen rempatessa. Katselin ja kuuntelin kauneinta näkyä mitä olen koskaan nähnyt, tytärtämme. Tyttömme ilta nukutus meni aika myöhään, käytiin vielä kaupassa kun mies tuli kuuden jälkeen töistä, syötiin iltapalaa rauhassa, höpsöteltiin ja naurettiin yhdessä tytön hassuille juteille. Sängyssä luettiin vielä kirjoja ja hassuteltiin lisää. Koko illan tunnelma oli erittäin rento, rauhallinen ja kiireetön. Miten musta on edes tullut näin rauhallinen ja lempeä. Ennen halusin että kaikki tapahtuu aina samaan aikaan ja samallalailla. Taisin jopa hikeentyä ettei yöpuku ja iltajutut tehty juuri siihen ja siihen aikaan. Tiukkis. Perjantai ilta.

Päivämmme oli ollut tavallisen ihana. Aamulla leikkipuistossa, ruuan laittoa, päikkäreitä ja äidin suklaalla herkuttelua, riemua tytön ajaessa omalla pyörällä, muumien katselua sohvalla. Kun makasin tytön nukahdettua sängyssä,  mietin miten oloni on näin tyyni, rauhallinen ja onnellinen.  Mulla oli kaikinpuolin hyvä olla, olen onnellinen ihanasta miehestä ja tytöstä.  Meidän arjesta. Siitä että meillä on yksi lapsi. Siitä että me saadaan olla yhdessä. Just täällä, tässä talossa,  jossa riittää hommaa. Ja kaikki on kesken. Silti mikään ei oikeestaan ole kesken.

Mulla ei ollut tuona hetkenä kiire mihinkään. Mulla ei ole nykyisin oikeestaan koskaan kiire mihinkään kun nukutan tyttöä tai hän on juuri nukahtanut. Toki kotityöt,  ruuan laitot ym aina odottaa ja ne teenkin kun olen nukuttanut tytön. Mutta mulla ei ole kiire mihinkään ja mikään ei ole pakollista. Mä olen äiti ja mun tärkein ja ihanin työ on hoitaa tyttöä. Mun paikkani on nyt tässä. 

Kun tyttömme syntyi katsoin vielä vähän telkkaria, iltaisin joskus harmitti kun ei ehtinyt tiettyyn aikaan telkkarin ääreen kun imetin tai nukutin pitkään tyttöä. Lopetin telkkarin katselu yritykset pian. Ehkä mä tajusin jotain paljon suurempaa tästä elämästä. Mä nautin tästä tunteesta, ettei mun tarvitse, tai en edes halua olla muualla, illalla yhdeksän aikaan, kuin tyttäreni kanssa sängyllä kikattamassa ja pian jo kuuntelemassa neidin tasaista tuhinaa. Miten vapauttavaa ja tekee mielestä erittäin tyynen. Ja ennen kaikkea onnellisen.

9kk

Seuraavien 9kk aikana minä aion

•nauttia arjesta

●tehdä päivittäin ruokaa ja muita kotihommia

●nauraa kätkättää tyttäreni kanssa

●ulkoilla paljon

●tehdä tytön kanssa just sitä mitä huvittaa

●leikkiä erittäin monta tuntia

●lukea tosi tosi paljon satuja

●ottaa vastaan monta kiukkukohtausta

●valvoa liian myöhään

●tehdä päikkäriaikaan pihahommia

●lohduttaa pientä tyttöni ja kuivata monen monta kyyneltä

●koitan olla entistä kärsivällisempi äiti

●koitan olla yhtä lempeä kuin nytkin

●nukuttaa rakkaan tyttäreni viereeni tai syliini aina kun hän haluaa (toivottavasti edelleen tosi usein)

●edelleen jättää kotihommat kakkoseksi,  siivota pikaisesti ja leikkiä ja laulaa pitkään ja hartaasti.

●käydä kerran viikossa jumpassa

●viettää aikaa iltaisin mieheni kanssa (silloin kun hän remppahommilta ehtii)

●SEURAAVAT 9KK minä aion viettää tyttäreni kanssa kotona, nauttien täysin hänen seurastaan. Vielä SEURAAVAT 9KK saan olla KOTIÄITI<3

Mikään ei ole ihanempaa!

Viikonloppua

Lauantaina juhlittiin aurinkoisen pikkuneidin synttäreitä. Synttärit oli kivat ja kakku oli hyvää! Sankarin äiti ja isä olivat järjestäneet ongintaa, aarteen etsintää ja pinjatan. Meidän pikkuneiti oli ihmeissään kun sai käteensä lakupötkön, mikähän tämä on? :D Kyllähän me sitten oltiin samiksia. Kiva lauantain kaikinpuolin.

Sunnuntaina aamulla vietiin tyttö mummille, jossa häntä odotteli kummit. Neiti pääsi ulkoilemaan kummien kanssa ja me suunnattiin kirppareille. Tällä kertaa ostettiin paljon kaikenlaista.  Löysin itselleni talvitakin, tytölle ihanan haalarin,  kirjoja, lattiapalapelejä, tytölle vaatteita, itselleni mekon.. Ja mies osti lehtiä ja elokuvia. Kirppari reissun jälkeen päästiin valmiiseen pöytään syömään, kiitos mummille. Sitten me tytöt kotiin, neiti unille ja isi lähti vielä hakemaan tytölle uutta keinua (tai siis kirppari kama tuokin oli).

Unien jälkeen edessä oli perinteinen viikon ruokaostokset. Loppu päivä viettiin kotona, kaikki olohuoneen lattialla leikkien. Tosi kiva viikonloppu, mutta aika väsyttävä. Tänään oltiin avoimessa päiväkodissa ja minä kävin vielä rentoutumassa hammaslääkärissä. Meinasi kyllä uni tulla. Nyt kelpaa taas hymyillä.

Äiskä ja isi viihteellä ja tyttö ekaa kertaa illalla ilman isiä ja äitiä.

Perjantaina päästiin miehen kanssa Juha Tapion konserttiin. Suosittelen kaikille, ja erityisesti niille jotka epäilee. Juha Tapio biisit on huikeita! Voisin hehkuttaa Juha Tapion musiikista vaikka kuinka paljon..

Mutta keikka oli mahtava kaikinpuolin ja Juha on paras. Ainoa pienen pieni miinus oli että koko ilta meni seistessä, konsertissa oli vain muutama istumapaikka. Itse en vielä ole ihan samassa kunnossa kuin ennen tulppaa, joten tuo seisominen meinasi käydä rankaksi. Tanssiminen auttoi jaksamaan. 

Ensimmäistä kertaa tyttäremme laittoi yöunille joku muu kuin minä tai mieheni. Jännitin tuota todella paljon, onneksi mummi on tosi tuttu ja nukahtaminen sujui ihan hyvin. Ilman itkuja oli neiti nukahtanut. Oltiin pois vain kolme tuntia, mutta hassulta se tuntui. Vähän yli kymmenen oltiin kotona. Me ei tykätä baareissa tai vastaavissa käymisestä, viihdytään parhaiten kotona. 

Viikonloppumme oli muutenkin poikkeuksellisen tapahtumarikas, kirjoittelen lisää huomenna tai tiistaina. 

                          

Ensimmäinen hammaslääkäri

Tai hammahoitajahan tuo oli. 

Mutta kuitenkin, tytöllä oli ensimmäinen käynti tällä viikolla.

Homma sujui aikalailla niin kuin olin arvellutkin. Tyttömme on käynyt koko ikänsä verikokeissa, noin kerran kuussa, näistä käynneistä hänelle on tullut voimakas pelko kaikkia terveydenhoito juttuja kohtaan. Kun hänet kutsuu huoneeseen joku valkotakkinen tai vastaava saa aikaan paniikin. Nytkin tilanne oli sama, pikkuneiti alkoi välittömästi itkemään ja takertui minuun kuin pieni apina. Ei auttanut selittelyt ettei ole verikoetta ym. Noh hoitaja oli fiksu ja kurkkasi suuhun heti, aukihan se oli kun neiti itki ja sanoi että menee samoilla itkuilla. Tyttö kyllä ehti purra hoitajaa oikein kunnolla, hampaat saatiin kurkattua ja niin neiti rauhoittui. Hoitaja yritti viedä tytön huomiota muualle ennen kuin katsoo suuhun ja antoi pienen peilin tytölle käteen, tyttö viskasi sen raivoissaan huoneen toiseen nurkkaan.

Sitten tyttö sai valita hammasharjan, ja hän valitsi sinisen. Tämän jälkeen hoitaja halusi jutella ruokailutottumuksista, hampaiden hoidosta, tutista, tuttipullosta ja sokerista. Hän kyseli syökö tyttö karkkia tai juoko limua. Ei ole maistanut kumpaakaan. Ainoa mikä oli meidän ruokajutuissa "ei niin hyvä juttu" oli rusinat. Tyttö rakastaa rusinoita ja syö niitä välillä, mutta niistä saatiin noottia. Hampaita koitamme hoitaa parhaamme mukaan. Toisinaan tytöllä on kausia jolloin hän inhoaa todella paljon hampaiden pesua. Silloin tuntuu ettei mitkään kikat auta, ei laulut, leikit, ryhmä haut eikä mitkään. Uskon ja luulen että nämä liittyvät aina uusien hampaiden tuloon. Käytössä meillä on herra hakkaraisen pastillit ja niitä syödään aina ruokailun päätteeksi. Tuttipulloa meidän tytöllä ei ole ollut koskaan, hän siirtyi tissistä suoraan nokkamukiin juomaan piimää. Tutista neiti joutui luopumaan 1v9kk iässä. Hoitaja sanoi että hyvä kun on luopunut ennen 2v synttäreitä. Sokerista juteltiin pitkään ja siitä ajattelin kirjoittaa joskus enempi. Ehkäpä neidin synttäreiden jälkeen :D Meidän tyttö on syönyt jo jäätelöä, keksiä, kakkua ja pullaa. Mutta tästä aiheesta lisää sitten kun ehdin.

Samikset

Tänään taas tämä marevan-mummo lähti aamulla pyöräilemään kohti labraa ja verikokeita. Olipas aika synkkä aamu ja vettä tihutti, aikas mukava tuulikin pyöräillä, leipä roikkui huulessa ja sitä järsin matkalla. Verikokeet tuli otettua, tällä kertaa jonossa oli ennen minua VAIN 30 muuta marevan mummoa...  Sitten taas ratsun selkään ja kohti Kelaa, hetken piti miettiä kyllä että missä ihmeessä se edes on. Mutta löytyihän se. Kävin vielä Goodmanissa hakemassa yhden synttärilahjan, tytön kaverille, ja itselleni paidan. Oli pakko ostaa jotain siistiä ja uutta, nämä kotihupparit on ehkäpä mukavia, mutta joskus pakko pukea muutakin. Kirpparilta koitin eilen etsiä siistiä paitaa, mutta ei löytynyt. Tänään kaikki vaateet näytti jotenkin mummo vaatteilta, (öhöm, paraskin puhuja) ja mitään kivaa ei meinannut löytyä. Kaikki vaatteet oli musta kaupoissa jotenkin synkän värisiä ja jotenkin hippimäisiä :) kaippa tuo on muotia nyt. Minä kun en mitään muotia seuraa, joten enpä tiedä mitään. Noh, paita löytyi ja tytölle myös söpö body. Molemmat raidallisia, saapa nähdä ollaanko ihan samiksia synttäreillä.

Tyttö oli nautiskellut tuon aikaa mummin seurasta, mummille heipat ja me tytöt sisälle syömään. Tai täytyy myöntää, että tänään tein poikkeuksen ja olin vain seuralaisena ruokapöydässä ja söin vasta kun tyttö nukkui päikkäreitään. Niin ja niille jotkaa ajattelee, että söin vain salaattia, söin jälkkäriski tummaa suklaata. Tavallista suklaata en voi syödä, vaikka sekin kyllä maistuisi.

Unien jälkeen lueskeltiin pitkään ja hartaasti kirjoja. Käytiin pieni happihyppely vesisateessa, tyttö nautti kun sai lotrata vedellä ämpärin ja lapion kanssa. Leikittiin dubloilla ja tehtiin pieni temppurata. Illalla menin viiden viikon tauon jälkeen jumppaan, mutta ehdin onneksi itse nukuttamaan tytön. Ehdottomasti illan paras hetki on tytön unille laitto, ihana kun pieni oikein painaantuu kiinni minuun kun käy nukkumaan.

Pelot ja mielenrauha

Kuvan otin aamulla ikkunan läpi

Luin jokunen aika sitten yhdestä blogista äidin kuoleman pelosta. Siitä miten hän pelkää koko ajan että kuolee tai lapsi sairastuu tai mies joutuu onnettomuuteen, tai jotain vastaavaa.  Moni äiti oli myös tuntenut samoja tunteita, ilmeisesti erityisesti odotus ja vauva aikana. Moni äiti kertoi jo odotusaikana pelkäävänsä sairastuvan syöpään ja miehen tukehtuvan leipään ym. Ja lapsen synnyttyä vauvan hengitystä tarkkaillaan vähän väliä. 

Minä myös kuuntelin ja kokeilin hengittääkö tyttö monta kertaa yössä kun hän oli vauva. Nykyisinkin aina kun menen nukkumaan tarkistan tytön, öisin heräilen ja kuuntelen tytön suloista tuhinaa. Ihanaa ja turvallista nukkua samassa huoneessa. Odotus aikana en osannut pelätä kuin vauvan puolesta. Pelkäsin jos syön jotain väärää tai liikun väärin tai jotain. Olin huolissani vauvan kasvusta ja kehityksestä masussa ja mietin jatkuvasti miten voin itse antaa hänelle parhaan paikan kasvaa. Söin paljon ja hyvin ja tyttöhän kasvoi :)

 Synnytyksessä en oikeastaan pelännyt mitään. En osannut. Tuntui myös etten ole yksin ja olo oli ihanan jännittynyt ja onnellinen. Synnytys oli pitkä, mutta silti luotin siihen että olen turvassa ja vauva myös. Tuntui luonnollisesta, vaikka synnytys käynnistettiin, mutta synnyttäminen itsestään tuntui niin luonnollisesta jutulta, että kyllä tästä selvitään.  Ja olinkin rento ja yllättävän tyyni, huomioiden minun luonteeni. Vain ponnistusvaiheessa kipu otti vallan ja luulin todella repeäväni kahtia, enpä revennyt. Synnytyksen jälkeen kun saimme tiedon tytön sairaudesta, olin hämmilläni. Mietin miten tyttö kehittyy ja kasvaa, lääkäri sanoi että kehitys voi jäädä jälkeen. Mietin miten hän pärjää. Pääseekö hän tavalliseen kouluun. Sattuuko häntä. Millaista arki tulee olemaan ym.

Tyttömme on kehittynyt hyvin kaikin puolin ja olen siitä erittäin kiitollinen. Suoraan sanottuna olen aina ollut ylpeä kun hän aika iso! Ja nykyisin halkean onnesta kun hän kiljuu ja juoksee, hän voi hyvin!

Tytön syntymän jälkeen olen toki pelännyt kaikenlaista ja ollut huolissani tytöstä. Mutta suurin huoleni tuli yllättäen viisi viikkoa sitten. Niinkai ne huolet yleensä tulee, yllättäen. Makasin ensihoidossa, olin juuri kuullut keuhkoemboliastani, mietin tyttöäni, miten hän pärjää. En vielä osannut pelätä omaa kohtaloani. Järkytyksen jälkeen totuus iski vasten kasvoja. Olo oli todella kipeä. En saanut liikkua, hengitys oli työlästä, rintaa pisti todella ja kuume nousi. Vasen puoli olo heikko ja päänsärky kova. Olo oli voimaton. Sairaalassa tunsin oloni todella yksinäiseksi ja olisin halunnut vastauksia tai edes jonkun juttu kaverin. Ensimmäisenä yönä pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. En nukkunut hetkeäkään, en tiedä olisinko edes pystynyt, mutta en uskaltanut. En uskaltanut nukahtaa. Pelkäsin etten heräisi enää koskaan. Pelkäsin sitä todella paljon. Pelkäsin että kuolisin sairaalaan yksin. Pelkäsin etten koskaan enää saisi lastani syliin. Pelkäsin etten koskaan enää pääse kotiin. Silloin pelkäsin enemmän kuin koskaan. Keuhkoveritulppa on hengenvaarallinen ja kaikki olisi voinut päättyä toisin.

Nyt viisi viikkoa tapahtumasta, mä olen onnelllinen. Mä olen niin pirun onnellinen että olen hengissä ja tästä kaikesta mitä mulla on! Mä tahtoisin että kaikki hyppis mun kanssa tasajalkaa ja kiljuis onnesta, mä elän! Mun olo on tyyni ja rauhallinen. Iltaisin kyllä välillä edelleen pelkään, mutta pahimmat pelot haihtuivat kun kivut hävisivät muutama päivä sitten. Nyt en kaipaa  yhtään mitään muuta elämääni. Kun vain saadaan olla yhdessä ja terveinä. Ehkäpä ensimmäistä kertaa voin sanoa etten kaipaa muuta. Toki tulevaisuuden varalle on suunnitelmia, mutta ei nyt. Me olemme tässä ja nyt, ja se riittää. Ja nautin. Nautin hetkistä. Olen huomannut  että olen myös paremmalla tuulella kuin ennen. Arjesta on tullut erityisen hauskaa, tytön kanssa unille menokin on nykyisin pelkkää kätkätystä kun meillä on niin hauskaa. Nauran tytön höpsöille jutuille enkä jaksa olla mikään tiukkis äiti. Mä olen iloinen ja onnellinen äiti ja vaimo

Onni on nyt tässä.

Ulos!

Meillä ulkoillaan joka päivä, paitsi ei tietty kipeinä. Mä ihan suoraan sanottuna rakastan ulkoilua, etenkin syksyllä. Ilma on ihanan raikas, ja takuulla saa punaiset posket. Aurinkoisina syyspäivinä on kiva ihailla ihania syksyn värejä.  Syksy on musta myös ihanaa aikaa retkeillä, me retkeillään kahdestaan paljon. Metsät on molempien lemppareita. Tytön mielestä kaikki metsät on nyt noitametsiä ja aina tokaiseekin että "sisään" kun mennään metsään. Jotenkin suloinen tapa ajatella, että metsään  "asustaan sisään". Eväät tietysti kuuluu retkiin mukaan.

Ulkoillaan aamulla ja iltapäivällä, yleensä ainakin toinen ulkoilu puistoillaan. Tyttö viihtyy hyvin leikkipuistoissa.  Lempparitouhut on liukuminen ja keinuminen. Puistokaverit on kivoja, mutta toisinaan tytöstä on selkeesti kiva olla ihan vain kahdestaan puistossa. Omalla pihallakin ulkoillaan paljon, meillä on liukumäki, keinu, hiekkalaatikko ja tietysti leluja pihassa. Me kuljetaan arkisin pyörällä tai kävellen. Pyörän kyydissä tyttö viihtyy tosi hyvin,  rattaissa ei niin hyvin, mielummin hän kävelee. Ihme jaksaa jo kävellä aika pitkiä matkoja, tosin välillä pitää tutkia jokainen kivi matkan varrella. Tyttö viihtyy ulkona hyvin ja sateella lempparipuuha on tietysti lätäköissä hyppiminen. Aina tyttö ei lähde innoissaan ulos, mutta aina ulkona on kuitenkin kivaa, pukeminen taitaa olla tylsää.

Nyt nautiskellaan syksystä ja pian päästään toivottavasti ihmettelemään lunta!

Kodin lempparit

Mä en ole sisustaja tyyppi. En ainakaan tällä hetkellä. Mua ei tässä elämäntilanteessa oikeen kiinnosta kodin laitto, haluan keskittyä tyttöön. Käytän tytön uniaikaa paljon siihen että suunnittelen meille askartelu, jumppa tai retkijuttuja. Meillä on ihana koti, mies on rempannut tästä hienon. Me ei olla panostettu kuitenkaan pahemmin sisustamiseen, joten meillä näyttää ihan perus siistiltä. Joskus varmasti tykkään laitella kaikenlaista, mutta nyt ei ole sen aika. Tyyliltä me ollaan myös sellaisia pikkuhiljaa laittajia. Taulujakaan ei ole vielä montaa seinällä ja tavarat hakee paikkojaan. Me myös pohditaan pitkään ja hartaasti. Mies ei kuitenkaan ole mitenkään hidas remppahommissa, päinvastoin. Hän on tehnyt älyttämän paljon hommia. 

Tässä tulee mun lemppari jutut meidän kodissa. En kaikkia juttuja kuvannut enkä kaikki luettele, mutta tässä joitain. Makkarista en kuvannut mitään kun pikkuneiti nukkui sielä. Ja esittelen kyllä teille kaikki huoneet yksitellen kun ehdin. Eniten tykkään meidän lattioista, jotka ovat valkoista laminaattia. Eteisessä, vessassa ja keittiössä meillä on mustaa laattaa, ja nekin on kivat. Tykkään kovasti myös meidän valkoisesta katosta ja valoista. Musta tuntuu välillä että nuo valot on miehelle oikein intohimo,  kun hän jaksaa niitä suunnitella ja näperrellä. Mutta hyvä kun jaksaa, lopputulos on aina hieno.

Lemppari valoja

Tähtitaivas on ihana

Ja nämä eteisen valot on myös mun mieleen.

Keittiössä lemppareita on tuo saarekkeen kylki

Välitilan laatta

Ja sitten vielä tämä, mikälie kattiloiden jäähdytys paikka, mutta kivan näköinen se on juuri siinä.

Olkkarissa tykkään takasta, tästä tuolista

Tuosta miehen tuunaamasta hyllystä

Lyhdystä

Ja tapetista :) Harmaa kimaltava.

Tytön huoneessa lemppari juttuja on tuo ovistoppari koira (joka oli näköjään eksynyt hyllyyn)

Ja tämä vihertävä seinä on ihanan pirtee. Tytön huone on muutenkin ihana kun se on niin värikäs. Ja sieltäkin löytyy kiva valaistus kaappien yläreunasta.

Eteisessä 

lemppari juttuja on valojen lisäksi isot kaapit peileillä ja miehen näpertelemä seinä (näkyy tuossa pallo valaistus kuvassa)

Makkarissa

suosikkeja on kimaltava tapetti ja iso peili, kivoilla kehyksillä. Niin ja valot. :)

Äidit kännykät kädessä hiekkalaatikolla!

Puhumattomat kolmevuotiaat uusi ilmiö,  some varastaa vanhempien huomion.

http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varastaa_vanhempien_ajan/8356936

Jes! Jes! Hihkuin kun näin tuon otsikon. Olen monesti miettinyt asiaa ja olin erittäin tyytyväinen kun asia tuotiin julki. Toivon että mahdollisimman moni on lukenut kyseisen jutun ja erityisesti ne "somen suurkuluttajat". Mun mielestä juttu oli täyttä asiaa ja olen samaa mieltä. Yritin olla kirjoittamatta asiasta, mutta en pystynyt. Sain jo aikaan aikamoisen hulapaloon kun avasin aiemmin asiasta suuni. Mutta, älkää ottako itseenne. Pohtikaa ja miettikää mielummin. Moni kuitenkin onneksi osaa tämä asian hyvin eikä tämä ole ongelma. Ja kertokaa toki omat mielipiteet. Mua on useamman kerran harmittanut lasten puolesta, silloin kun vanhempi lukee facebookkia ja lapsi hokee vieressä tuu kattoo mato, tuu kattoo, tuu, tuu nyt. En vaan voi sille mitään että mulle tulee paha mieli näistä jutuista. Musta tuntuu niin pahalta jos kerta toisensa jäljeen lapsi jää ilman huomiota. Silloin kun lapsi sitä tarvitsisi.  Silloin kun aikuisella ei ole oikeasti mitään tärkeää meneillään. Silloin kun aikuinen ei voi edes hetkeksi laskea puhelintaan, katsoa lasta silmiin ja sanoa "joo mennään yhdessä katsomaan matoa". Tai sanoa edes odota hetki. Kovinkaan moni asia ei voi olla tärkeämpi kuin oma pieni.

Koskaan ei voi tietää koko totuutta. Silti mun silmään pistää yksin hiekkalaatikolla nököttävä pikkupoika ja vähän matkan päässä istuva äiti puhelin kädessä. Ja kun tilanne on ollut sama jo reilun puoli tuntia, ja viime viikolla ja kuukausi sitten. Molemmat hiljaa.

Mä tiedän tapauksia joissa vanhemmat on koneella paljon. Koneella kun lapsi on hereillä, kun pieni lapsi pyytää ja tarvitsee huomiota. Mä tiedän myös ettei osa ymmärrä asiaa, osa ei osaa. Joku ei jaksa, toista ei kiinnosta. Joku ei edes huomaa koko asiaa. Tiedän myös että joku siivoaa koko päivän ja pieni lapsi touhuaa yksin koko päivän. Tiedän myös että joku ei puhu lapselleen oikeastaan mitään koko päivänä, kun eihän se lapsi osaa edes puhua. Näen bussissa ja lääkärin odotustilassa vanhempia ja lapsia jotka ei puhu sanaakaan toisilleen. 

Joo ja mä tiedän, kaikki on erilaisia. Ei kokoajan tarvitse puhua. Pointtini on siinä, että lapsi tarvitsee läsnäolevan aikuisen. Ihmisen joka kuuntelee, puhuu ja on kiinnistunut. Kiinnostunut siitä madosta jota lapsi haluaa esitellä. Ja enkä todellakaan tarkoita että koko ajan pitää puhua tai kokoajan leikkiä yhdessä. Jokainen varmasti ymmärtää. Eikä kokoajan tarvitse olla läsnä, aikuisen täytyy osata huomata tilanteet jolloin voi olla omissa ajatuksissaan ja puuhissaan. Lapsen ikä myös mielestäni vaikuttaa paljon, isompien kanssa on varmasti jo ihan eri tilanteet, lutta pienien kanssa musta puhuminen ja läsnä olo on tosi tärkeää. Isommat myös varmasti touhuu paljon omiaan, jolloin vanhemmat luonnollisestikin touhuaa omiaan. Kyllähän ihan pienetkin touhuu omiaan, jos huomaa että ei huomiota saa vaikka kuinka yrittäisi.

Mä en ole täydellinen,  ja moni asia on rempallaan, mutta tästä mä olen ylpeä. Tämä multa sujuu. Käytän nettiä pääsääntöisesti vain kun tyttö nukkuu. Telkkari meillä on auki vain pikkukakkosen aikaan lapsen ollessa hereillä. Olen aina leikkinyt ja lukenut paljon tytön kanssa. Ja höpöttänytkin, vaikka eihän tuo tietenkään vauvana vastannut. Mä olen viime aikoina ollut erityisen ylpeä meistä, kun bussissa kaikki istuu hiljaa, myös vieressä äiti ja poika, mun puhelias tyttöni höpöttää koko matkan ja niin minäkin. Mä en ole kovinkaan puhelias tai rohkea, enemmänkin tosi ujo, mutta tuo tyttö saa mut puhumaan ihan missä vaan. Ja erityisen ylpeä olen ollut kun meiltä on tultu nyt monesti kysymään että minkä ikäinen tyttö on, kun hän puhuu noin hirveän paljon. Hän on kohta kaksi, mutta osaa puhua paljon! 

Askarteluvinkkejä

Me tykätään askarrella. Minun lempparijuttuja on korttien askartelu. Teen usein kaikki kortit itse. Mulle korttien teko on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Lopputulos ei yleensä ole sellainen kuin olen ajatellut mutta kelpaa silti :) Tämä on ehkä taas mulle sellainen, tärkeintä ei ole lopputulos vaan tekemisen riemu, juttu. Kutsutkin aina näpertelen itse,  koska se vaan on niiin kivaa. Hienompiahan niistä luultavasti tulis kun tilaisi tai laittais vaan viestin. 

Tytön kanssa tulee askarreltua joka viikko. Tällä viikolla tehtiin kortteja tuleviin synttärijuhliin. Ihme pääsi liimaushommiin. Pupu korttiin tyttö sai itse maalata ja laittaa silmät ja napit. Nämä kortit on kuvissa vielä keskeneräisiä, mutta ovat hyviä pohjia joihin voi tehdä mieleisiä juttuja. Pinkille junakortille ei ole vielä saajaa, joten se muokkaantuu myöhemmin. Siniseen junakorttiin lisäsin jo kynttilät vaunuihin. Tälläisiin juttuihin on helppo ottaa mukaan alle 2v ja lapsikin pääsee osallistumaan.  Aikuisen kannattaa pitää mielessä että lapsen jäljet saa näkyä eikä kannata asettaa tavoitteita liian korkealle. Meillä tyttö saa soveltaa ja käyttää omaa mielikuvitustaan askartelussa. Ei kannata myöskään hermostua jos asiat ei mene ihan suunnitelmien mukaan tai syntyy sotkua.. Kuten meille kävi :) hah, olikohan tuo koko askartelun hauskin osuus.

Mitäs tänne kuuluu?

Täällä arki on ollut vähän erilaista kuin ennen. Suurin muutos on ollut tuo oma jaksaminen, en jaksa vielä paljon liikkua enkä touhuta samallalailla kuin ennen. Mutta ihmekkös tuo, oli se hengenlähtö sen verta lähellä. Olen silti nauttinut arjesta, toisinaan on vain harmittanut kun ei ole jaksanut, niin tekisi mieli touhuta kaikenlaista. Jonkun verran olen jo ollut tytön kanssa kahden, aikas ihanaa taas.

Olen kuitenkin halunnut että tytön arki pysyisi mukavana ja, niin paljon kuin mahdollista, ennallaan. Ollaan käyty pari kertaa avoimessa päiväkodissa,  bussilla tosin, vielä en jaksa enkä voi sinne polkea. Muskarissakin käytiin viime viikolla ja samalla reissulla kirpparilla. Ihana veljeni on ollut meillä leikkimässä tytön kanssa, kummisetä on tytön lemppari. Mummi on ollut auttelemassa. Ja ystäväperhe on kyläillyt, ulkoiltu ollaan paljon omalla pihalla ja kotona askarreltu kortteja tuleviin juhliin.

Yhtenä päivänä oloni oli niin virkeä että lähdimme kahdestaan lähimetsään retkelle.  Meillä oli tosi hauskaa! Syötiin eväitä,  leikittiin kotileikkiä, kiipeiltiin, kerättiin askartelu tarvikkeita luonnosta. Lauantaina meillä oli oikein kiva päivä. Aamulla ulkoiltiin pitkään koko perhe, tavattiin monta ihanaa koiraa ja siliteltiin niitä ja käytiin leikkipuistossa. Päikkäreitten jälkeen lähdettiin kaikki retkelle, mentiin autolla pidemmälle leikkipuistoon. Ei oltu ennen käyty sielä ja todettiin kyllä kivaksi puistoksi. Syötiin eväitä ja leikittiin, oli tosi lämmin ja aurinkoinen sää. Olipa kiva kiireetön lauantai. Sunnuntaina oltiin miehen siskon perheen luona, mies teki remppaa ja minä leikin muksujen kanssa.  Oikein mukava päivä sekin. Ja tyttö nautti kovasti serkkujen seurasta.  Onneksi tytöllä on serkkuja, ja toivottavasti tulee lisää.

Ihme on innostunut imuroimisesta, aina kun lattialla on roskia hän haluaa imuroida. Vielähän tuo on -roska sieltä, roska täältä- touhua, innokkuus on ihailtavaa. Meidän tytön labra arvot ovat muuten viimein erinomaiset, ja sen kyllä huomaa. Tyttö on täynnä energiaa, aurinkoinen, reipas ja ihanan hupsu. Musta on niin ihanaa kun tyttö riehuu! Hän voi siis hyvin! Iltaisin on ihanaa kun tyttö juoksee ympäri kämppää ja nauraa kikattelee, huutelee höpsöjä juttujaan.