maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyvä äiti

Kaikki äidit varmasti joskus tuntevat olevansa jotenkin huonoja äitejä. Ehkä silloin kun ei pysty tekemään kaikkea. Hoitamaan lasta hyvin, olemaan läsnä, leikimään, harrastamaan, hoitamaan kodin, urheilemaan ym ym.. Monet äidit on aika ilkeitä toisille äidille ja arvostelevat toisia äitejä. Jos ei tee kaikkia soseita itse,  on jonkun mielestä kamalaa antaa lapselle valmista. Kun jättää lapsen hoitoon, on huono äiti. Pitäisi itse kasvattaa porkkanat, leipoa, ommella verhoja, sisustaa kuin lehdissä..
Mammat arvostelee jopa toisten mammojen ulkonäköä. Huh huijaa.

Vaikka mä olenkin ja tulen jatkossakin kirjoittamaan mielipiteitäni. Toivon että olen osaanut kirjoittaa arvostelematta ketään. Usein mulle tulee olo, että tämähän sujuu näin tosi hyvin ja kaikki ollaan tyytyväisiä, silloin innostun kertomaan asiasta muillekin. Se että musta esim. perhepeti ja pitkä imetys on tosi hienoja juttuja, ei tarkoita että olisi huono jos ei niin tee. Musta ne on vaan lapselle hyväksi ja onhan niistäkin väännetty jotain tutkimuksia. Meillä mennään pääsääntöisesti sen mukaan mikä on lapselle parasta, ei sen mukaan mikä on ehkä vanhemmille helpointa ja mukavinta. Ja tässä se ERO musta ehkä eniten onkin! Mä en tuomitse ketään, jokainen tekee niinkuin tekee. Mä en arvostele muita äitejä. Mä IHMETTELEN miksi jotkut äidit eivät toimi lapsensa parhaaksi. Ehkä tieto on puuttellista tai ei ole halua.  En tiedä, siksi ihmettelenkin. Se ettei yritetä on musta ihmetyttävää. Miksi lapsia tehdään jos niitä ei hoideta kunnolla ja niiden kanssa ei voi olla. 

Mielestäni hyvä äiti on läsnä. Tämä ei tarkoita että joka hetki, mutta selkeästi silloin kun on sen aika. Esim. kun leikitään yhdessä tai askarrellaan. Hyvä äiti koittaa tehdä asiat niin että ne tehdään lapsen parasta ajatellen. Hyvä äiti oppii uutta ja virheistään. Hyvä äiti osaa sanoa lapselle anteeksi. Hyvä äiti miettii erilaisia vaihtoehtoja. Hyvä äiti antaa paljon syliä ja läheisyyttä. Hyvä äiti kuuntelee ja kiinnostunut lapsesta. Hyvälle äidille uskaltaa kertoa murheista. Hyvälle äidille kiukutellaan. Hyvä äiti osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hyvä äiti on joskus väsynyt. Hyvä äiti muistaa huomioida joskus myös itseään <3

2 kommenttia:

  1. Mä uskon että lähes kaikki ovat omalla tavallaan hyviä äitejä ja juuri parhaita omille lapsilleen. Ennen lasten syntymää ajattelin monista asioista eri tavalla, ajattelin itse toimivani eri tavalla. Oma rajallisuus kuitenkin yllätti ja on monta asiaa joita en ehkä tee ideaalilla tai "tutkimusten mukaan parhaalla" tavalla ihan sen takia että oma jaksaminen ei riittänytkään. Onhan se hienoa että jaksaa ajatella vain lastaan mutta mä olen paljon muutakin kuin äiti ja olen kantapään kautta todennut että olen paras äiti kun pidän huolta omasta jaksamisestani. Musta on hienoa että annat lapselle läheisyyttä ja jaksat esimerkiksi nukuttaa viereen, välillä olen ehkä jopa vähän kateellinen. Mun voimat ei siihen riitä :) Uskon että olen ihan superäiti omille lapsilleni ja se riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Mun mielestä sä vaikutat oikein "hyvältä" äidiltä (jos sitä hyvää voi tai tarvitsee määritellä). Ja todellakin olet superäiti! Ihan paras, teidän suloisille tytöille. Teillä on myös ihan eri tilanne kuin meillä kun teillä on kaksoset, asiat olisivat luultavasti täälläkin ihan erilailla jos täällä olisi kaksi pientä.

      Oma jaksaminen on tosi tärkeä juttu. Senkin olen huomannut että toiset vanhemnat tarvitsee enemmän omia harrustuksia, lepoa ym, toiset selkeesti voi hyvin vaikka ovatkin koti ja lastenhoitohommissa koko ajan. Ja tämä on tietysti ihan selvä juttu, ollaanhan me kaikki erilaisia ja hyvä niin.

      Toi on aivan totta että lähes kaikki on hyviä äitejä! Onneksi asia on näin. Ja onneksi vain harvalla lapsella on huonot oltavat.

      Poista