lauantai 5. joulukuuta 2015

Arkea


Nyt ihan vain kuulumisia ja viime päivien touhuja. Ollaan ulkoiltu aika paljon, vaikka vähemmän kuin yleensä, kun ilmat on olleet surkeita. Neitiä on vaivannut yöllinen yskä, muuten tyttö on terve, mutta öisin yskitään ja ihan koko ajan. Eräänä yönä neiti oli yskimättä tunnin, joten unet ovat jääneet täällä vähiin. Aamulla tyttö onkin nukkunut usein yhdeksään, enkä ole raaskinut herättää harrastuksiin. Ollaan muovailtu, maalailtu, leikitty kotileikkiä, leivottu ja käyty retkillä. Viime viikonloppuna leivottiin molempina päivinä pipareita, isimies kun söi heti ensimmäisen satsin. Mies remppaili viime viikonlopun ja me touhuiltiin omiamme. Oikein mukava ja leppoisa viikonloppu. Avoimessa päiväkodissa käytiin maanantaina ja keskiviikkona käytiin liikuntamaailmassa.





Ulkona tyttö on viihtynyt ihan hyvin, etenkin vesilätäköissä! Retkistä molemmat tykätään ja niitä on nyt tehty useampi joka viikko. On mukavaa kun pyörällä pääse mihin vaan, ja voin valita istuuko tyttö pyöräkärryssä vai istuimessa, ihan sään mukaan. Tämäkin viikonloppu on onneksi rento, tänään lauantaina käytiin kaupoilla, ulkoiltiin, tehtiin kolmistaan pitsaa ja saunottiin. Huomenna itsenäisyyspäivänä on myös tarkoitus vain nautiskella, ulkoilla ja leikkiä.

Minä olen koittanut vähän järjestellä kaappeja, ne on ollut hujan hajan pitkään. Ihan pikkuhiljaa etenen, kun teen yleensä vain kun tyttö nukkuu. Neiti on ollut viime viikkoina taas ihan äidin tyttö, ja isi ei kelpaa mihinkään. Olen käynyt torstaisin jumpassa ja välillä pienillä kävelylenkeillä iltaisin. Joulua olen laittanut vasta vähän, parit valot ja pari tonttua. Lahjat on lähes kaikki hankittu. Tytön huoneen järjestystä muutin ja olkkariin ostin pari sisustushilpetööriä. Minä olen koittanut järjestellä asioita, mahdollista työn aloitusta varten. Tyttö on ollut oma ihana itsensä, tosin väsynyt ja uhmakas, mutta niinhän nuo 2 vuotiaat usein on. Mies on remppaillut ja ollut töissä, eipä tuota pahemmin arkena näy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti