maanantai 14. maaliskuuta 2016

Puoli vuotta tulpasta, jee, mä hengitän!

Tänään on puoli vuotta keuhkoveritulpasta. Tuosta päivästä jota en unohda koskaan ja joka ilmeisesti muutti kaiken lopullisesti. Muistan tuon päivän aivan liian hyvin, sen kun makasin lattialla tytön vieressä enkä pystynyt liikkumaan. Tuntui etten saa happea (enpä tainnut saadakaan), keuhkot tuntui painuvan kasaan, rinnan ympärillä tiukka vanne, voimattomuus. Se oli kamalaa. Kamalinta mitä olen koskaan kokenut. Synnyttäminen teki pirun kipeetä pari vuotta sitten, mutta se oli silti ihanaa kun tiesi sen olevan lunnollista ja odotti ihanaa palkintoa. Puoli vuotta sitten olin peloissani.

Istuin pian miehen kyydissä matkalla ensiapuun, ajattelin että nytkö kuolen. Miksi. Autossa tuntui että taju lähtee, mutta en osannut enkä pystynyt sitä kertoa. Mietin vain miksi liikennevalot on punaiset, meidän täytyy päästä äkkiä ensiapuun. Päässä oli vain ajatus, kohta olen hoidossa ja helpottaa. Noh minua ei paljoakaan tutkittu ja lähetettiin kotiin ja seuraavana päivänä menin uudestaan, silloin jäinkin samantien sairaalaan. Pari päivää meni osastolla ja epätietoisuus oli kamalaa. Olo oli huono, tietytsti. Halusin silti pian kotiin ja pääsinkin. Ensimmäiset viikot meni levätessä ja pikkuhiljaa  vointi parani. Aika pian jaksoin hyvin liikkua ja touhuta, mutta vieläkään en ole kunnossa. Väsyn nopeasti ja en jaksa ihan samallalailla kuin ennen. Syön edelleen lääkkeitä ja on ihan auki kauanko lääkitys kestää, voi olla että koko loppuelämäni. Ehkä helppo juttu, mutta rajoittaa elämää ja siinäkin on aika isot riskit. Viikon päästä saan uusimmat verikoe tulokset ja täyt
täytyy sanoa, että jännittää taas ihan hirveästi.

Olen onnellinen, että olen elossa. Tuntuu hyvältä hengittää. Tuntuu hyvältä kun henki kulkee vaivattomasti. Oli todella lähellä etten olisi tässä. Se tuntuu kamalalta ja nyt en halua ajatella asiaa enempää. Olen ajatellut sitä asiaa paljon tämän puolen vuoden aikana ja se on tehnyt mielen erittäin surkeaksi ja toisinaan myös ahdistuneeksi. Mä olen kiittollinen jokaisesta päivästä mitä saan, vaikken aina jaksa hymyillä. Odotan kevättä, saan nähdä luonnon heräämisen, kuulen linnunlaulun ja tunnen kevättuulen ihollani. Mä aion ottaa kaiken irti tästä keväästä ja kesästä. Ihan tässä kotipihalla ja lähiympäristössä, koska siitä nautin.



Ihan pakko taas lainata Juha Tapion sanoja, "voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan, eikä pyrkimässä edes sen suurempaan"
Voi olla ja onkin <3

1 kommentti: