maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kehoni ihanan ihmeellinen työ!

Ennen kuin sain pienen Ihmeen vatsaani kasvamaan, mietin monesti miltä tuntuu kun vauva on kohdussa. Odotin innolla että saisin tuntea sen. Pohdin miltä potkut tuntuvat ja miltä tuntuu kun vatsa kasvaa. Miten muuten kehoni muuttuu raskauden aikana.





Kun pieni Ihme alkoi kasvamaan kohdussani, olin onneni kukkuloilla. Miten ihana ajatus, että vatsassani kasvaa pieni ihme. Alkuun kuullostelin kovasti josko tuntisin jotain. Ihan ensimmäisinä viikkoina tuntui nipistelyjä ja vihlaisuja. Mietin kuuluuko tämä asiaan. Jokaisesta tuntemuksesta olin onnellinen, mutta toisaalta pelloissani, jos kaikki ei olekaan kunnossa kun näin nipistelee.

Pian alkoi pahoinvointi. Sekin oli oikeastaan ihanaa!  Hah. Tätähän mä olin toivonut ja odottanut. Kuten moni teistä varmaan tietää, raskauspahoinvointi on erilaista kuin esim. vatsataudissa. Luojalle siitä kiitos, mä inhoon oksennustautia. Mutta raskauspahoinvoinnissa oksentaminen oli jotenkin helpompaa. Yrjö vaan tuli. Ei pitkää vellomista ja kurkkuun juuttumista. Se vaan lensi. Ja muutaman kerran niin nopsaa etten ehtinyt vessaan. Söin ihan koko ajan, tunnin välein. Aamupalan söin usein kaksi kertaa, ensimmäinen lensi vessanpönttöön. Töissä pystyin olemaan koko ajan, kun napostelin koko ajan. Kerran kyllä pyörryin töihin ja huilasin loppupäivän.  Taisi silloin moni arvata mistä on kyse. Muistan miten herkkä olin kaikille hajuille. Kissan ruuat oli pakko siirtää alakertaan, en sietänyt niiden hajua yhtään. Sohva alkoi yllättäen haista tosi kummalliselta. Työpäivien jälkeen käperryin sohvalle nukkumaan. Koko raskauden ajan kaikki tuntui luonnolliseslta ja hyvältä. Näin se kuuluukin mennä. 




Keskiraskaus oli ihanaa aikaa myös. Pahoinvointi oli poissa ja olo oli energisempi. Vauvan liikkeet tunsi selvästi ja tunsi että kaikki oli ok. Jalkani kipeytyivät todella paljon, silti sinnittelin töissä. Pyöräilin vielä laskettuna päivänä. En voinut istua pitkään enkä seistä. Silti nautin kaikesta. Vatsa oli ihana. Ihanan pyöreä ja kaikin puolin ihana. Vauva potki kovasti ja parasta oli iltaisin kun hän työnsi peppuansa vasten käsiä joita pidin masun päällä.




Loppuraskaus oli, yllätys yllätys, myös ihanaa. Vaikka vatsani oli keskivertoa isompi ja itse olen hoikka. Kaikenlaisia vaivoja oli, mutta odotin jo niin kovasti että saan oman pienen vauvan syliini etten välittänyt. Kotia laitettiin innolla kuntoon ja kaikki paikat hinkattiin puhtaaksi.  Laskettu aika tuli ja meni. Synnytys ei käynnistynyt, ei antanut edes pienintä merkkiäkään käynnistymistä. Pari viikkoa lasketun ajan jälkeen lähdettiin sairaalaan käynnistykseen. Olin vähän pettynyt, kun synnytys ei käynnistynyt itsekseen. Käynnistykseen menin kuitenkin hyvillä mielin, vaikka olinkin kuullut sen olevan tuskallisempi tapa synnyttää kuin spontaanisti alkava synnytys. 


Luotin kuitenkin kehooni ja sairaalaan henkilökuntaan, kyllä se vauva ulos saadaan. Maanatai aamuna aloitettiin käynnistys ja ihme syntyi tiistaina klo.12.00. Pitkä oli prosessi ja montaa eri käynnistys juttua kokeiltiin, ainoa mikä tepsi oli kalvojen puhkaisu. Supistukset oli minusta ihan ok siedettäviä ja sinnittelin pitkään lämpöpussien avulla. En saanut liikkua mihinkään sängyltä koko synnytyksen aikana kun olin niin monessa piuhassa kiinni, vauvan päässäkin oli yksi kiinni. Annoin miehen nukkua kolme tuntia yöllä ja purin tyynyä tuskissani. Loppuvaiheessa iski todella paha olo, yllättäen paha olo katosi ja kroppa huusi että nyt. Kutsuin monta kertaa kätilöä paikalle ennen kuin hän saapui ja sanoin että nyt se vauva tulee. Hän ei uskonut että ihan vielä olisin tarpeeksi paljon auki, mutta olinhan minä, täydet 10cm. Ponnistusvaihe oli kamala. Ihan kamala, luulin kuolevani. Olin hädissäni siitä kivusta, olin varma että repeän, repeän ihan kokonaan, selkään ja vatsaan asti. Huusin kätilölle että sä tapat mut. :D Jostain kuitenkin aina sain voimaa ponnistaa ja pian vauva olikin ulkona. Ja minä ehjä, selvisin ilman repeämiä. Mikä ihana olo. Kipu hävisi heti. Katsoin ihmeissäni jalkopäässä pötköttelevää vauvaa. Onpa se iso. Kenen tuo on. Ihana. Apua.  Kätilöt imi vauvalta limaa keuhkoista ja niin tyttö antoi salin raikaa! Sain tytön rinnalleni ja hän alkoi heti hamuta rintaa. Imuote oli alusta asti hyvä ja siitä alkoi yli vuoden kestävä imetystaipaleemme. Tarkoitu oli kirjoittaa tähän imetyksestäkin, mutta tuli niin pitkä että jatkan toiste. Vatsassa vauva ei tuntunut yhtään painavalta eikä selkäni kipeytynyt. Kun vauvan sai syntymän jälkeen syliin, tuntui uskomattomalta että tämä tässä oli juuri ollut vatsassani. Ihmeellistä tämä elämä.



Raskaus ja synnytys tuntui minusta luonnoliselta. Koko ajan oli vahva tunne siitä, että tätä varten kehoni on ja se toimii! <3

4 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus :)

    Haaveiletteko vielä useammasta lapsesta?

    Raskaus on kyllä sopinut sinulle. Kovin olet hoikka ja kaunis. Minulla niitä kiloja tuli ekassa 15 ja toisessa 18 kg....ja eihän mun syömillä karkeilla ja muilla herkuilla tietenkään mitään osuutta tähän ollut... ;)

    VastaaPoista
  2. Olipa kaunis teksti! Mulla oli vähän raisumpi :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymi!

    Mullekin tuli kyllä reilu 15kg, mutta lähti ihan hurjaa vauhtia imetyksellä. Katsellaan saadaanko niitä Ihmeitä lisää tähän taloon ;D

    VastaaPoista
  4. Watels kiitos! Hyvä oli sunkin juttu :D

    VastaaPoista