perjantai 6. marraskuuta 2015

Blondeilla on aina hauskempaa vai miten se meni..

 

Olen ollut aina blondi ja pitkään myös pitkähiuksinen. Paitsi, että vuosi sitten kyllästyin kai ainaiseen värjäämiseen ja kävin värjäyttämässä tummat hiukset. Ajatuksena että oma väri saa kasvaa eikä tyvi näy niin selkeästi. Noh tumma oli kamala. Aluksi se oli ihan hirveä välillä ja välillä ihan kiva. Kesä vaalensi onneksi väriä paljon ja silloin olinkin siihen ihan tyytyväinen. Mutta koko ajan halusin silti vaalean takaisin. 


Tänään menin kampaajalle leikkaaman hiuksiani vuoden tauon jälkeen ja mietin pitkään värjäänkö vai en. Olin jo aikalailla sitä mieltä että koitan edelleen sietää tummaa. Mutta kun kampaaja ehdotti raitoja niin innostuin. Ja kun pääsin kotiin kampaajalta olin niiiiiiiiiiiiin tyytyväinen.  Mä oon taas blondi! Jee. Nämä ovat ihanat. Tummat ei sovi mulle yhtään. Eihän tämä niin vaalea ole kuin silloin ennen, mutta vaalean kuitenkin.  Tämän tukan kanssa olo tuntuu jotenkin paljon enemmän minulta itseltäni. 




4 kommenttia:

  1. Kyllä vaalea on sun väri ehdottomasti, ja herranjestas kuinka upeat hiukset tuossa ekassa kuvassa!
    -Marra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olet oikeassa, vaalea on mun väri ehdottomasti!

      Poista