Tähän tekstiin on todella vaikea valita sopivia sanoja. Rankka ja vaikea kuullostaa jotenkin niin karulta. Ja vaikka onkin ollut ei niin helppoa, olen nauttinut tytöstä, yhteisestä ajasta ja arjesta. Nykyisin arki on yleensä todella mukavaa ja sujuu hyvin, vaikka tietysti on niitä ei kivoja päiviä ja hermot menee kaikilta, mutta niinhän se kuuluukin.
Aloitetaan ihan alusta. Raskaus meni reilusti yli, pitkän käynnistyksen jälkeen ihana tyttömme syntyi. Olin onnesta sekaisin, mutta jo seuraava päivänä synnytyksestä vastoinkäymiset alkoivat. Saimme kuulla tyttäremme sairaudesta ja siitä kuinka se olisi elinikäinen ja vaikuttaisi niin moneen asiaan. Huoli oli suuri. Alkoi labroissa ja lastenpolilla käyminen alkuun viikon, kohta kahden, välein. Nykyisin käymme 1-3kk välein. Huoli on edelleen suuri ja sairaus vaikuttaa arkeen ja kehitykseen.
Pääsimme kotiin pienen tuhisijan kanssa, voi sitä onnen määrää. Mutta parin päivän päästä oma vointini romahti. Illalla menin nukkumaan kolmen peiton alle kivuissani, selkä ja vatsa oli niin kipeä ettei liikahtaa pystynyt. Yöllä heräsin kovaan kuumeeseen ja soitimme synnärille, olo oli todella huono. Aamulla menimme äitiyspolille ja kuumeeni oli lähempänä 40. Nukuin sielä penkeillä, onneksi Ihme nukkui myös kopassaan. Lääkäri kun kuitsui minut huoneeseensa, en meinannut päästä sinne omin jaloin. Tulehdusarvot oli huipussa ja lääkäri sanoi että minun paikka on osastolla. Itkuisena sopersin että en halua. Hän suostui siihen että käyn vähän väliä tiputuksessa sairaalassa ja pääsen kotihoitoon. Kävimme siis öisinkin tipalla. Oli aika rankkaa herätä yöllä tiettyyn aikaan, pakata vauva autoon ja käydä tipalla, kun lisäksi sai muutenkin heräillä jatkuvasti imettämään pientä. Oloni oli niin huono että en olisi selvinneet ilman isin apua ja isyyslomaa. En jaksanut nostella, pestä vauvaa tai muutakaan. Isi kiikutti pienen rinnalle ja asetteli hyvin. Jonkun ajan kuluttua päästiin tiputuksesta eroon ja piti alkaa syömään antibiootteja. Vauvan vatsa meni ihan sekaisin niistä.
Pian alkoi todella itkuiset ajat vauvan elämässä. Hän itkeskeli päivisin paljon, itkun saimme loppumaan kun otimme vauvan syliin ja pompimme jumppapallon päällä. Päiväni meni jumppapallolla, illat vuorotellen isin kanssa. Nukkumaankin saimme tytön vain monen tunnin tissittely-jumppapallo-maratoonin jälkeen. Äiti ja isi selkä hiessä :) Vauva viihtyi vain sylissäni. Päikkäreille nukahdettiin sylissä ja nukuttiin sylissä. Liina ja reppu oli käytössä. Selkäni oli kipeä pitkään. Laihduin nopeasti ja olo oli pitkään heikko. Oikeen mihinkään ei voinut mennä, kun tyttö ei viihtynyt vaunuissa ja jumppapallo olisi pitänyt melkeenpä ottaa mukaan :) Meillä ei myöskään käynyt oikein kukaan.
Jossain vaiheessa tyttö alkoi nukahtamaan ilman jumppapalloa, rinta riitti. Öisin kuitenkin herättiin tunnin välein suunnilleen vuoden ikään asti. Päiväunet opittiin nukkumaan vaunuissa, tosin minun piti kävellä aina kaikki päiväuni ajat jotta hän nukkui. Koitin saada pakolliset kotityöt ja ruuat tehtyä tyttö sylissä. Yhtään aikaa muuhun ei jäänyt. Iltaisin oli pakko käydä nukkumaan tytön kanssa samaan aikaan, jotta sai edes vähän nukuttua. Tytön ollessa noin reilun puolenvuoden iässä minun oli pakko päästä salille kipeää selkääni jumppaamaan, sain hoitajan järkättyä tytön päikkäriajoiksi, niin että pääsin pari kerta kuussa salille.
Tytön olo on ollut jatkuvasti huono, kipuinen ja väsynyt sairaudesta johtuen. Myös nukahtamis vaikeudet ja heräilyt johtuvat todennäköisesti eniten sairaudesta. Tästä syystä arkemme ei ole ihan normaalia. Menemme tytön voinnin mukaan. Hän haluaa olla paljon kannettavana, ei viihdy rattaissa, meluisat paikat rasittavat erityisesti ja vaatii meiltä vanhemmilta pitkää pinnaa. Jokainen uusi hammas on valvottanut ja vaivannut tyttöä paljon. Ja jokainen nuha myös. Tiedän että näin on monella muullakin. Jotkut tuntuu nukkuvan ja voivan hyvin vaikka nuhaa ja hampaita pukkaa.
Olen erityisen kiitollinen että imetys sujui hyvin koko ajan. Se oli kantava voimavarani koko ensimmäisen vuoden. Imetyshetket olivat ihania, nautimme läheisyydestä molemmat. Tyttö olikin todella innokas tissittelijä ja söi öisin tunnin välein johonkin 10kk ikään asti. Päivisinkin maito maistui ja sitä tuli hyvin. Imetyksen avaulla koen saaneeni tyttöön aivan erityisen yhteyden ja ei mikään voi olla parempaa kuin tyytyväinen lapsi rinnalla. Kuten varmasti moni tietää, imetys on niin paljon muutakin kuin pelkkää ravintoa. Imetystaipaleemme oli mielestäni erityisen hieno ja tulen luultavsti muistelemaan sitä koko loppu elämäni.
Nykyisin elomme on yleensä mukavaa ja nautin todella arjesta tytön kanssa. Iltaisin voin kirjoitella ja lueskella tytön mentyä nukkumaan, väsymys ei enää paina niin paljon. Käymme harrastuksissa ja ulkoilemme. Päiviin mahtuu paljon kikatusta ja hupsuttelua. Mahtuu päiviin myös kiukkua ja toisinaan huonoa oloa. Arkeen mahtuu myös toisinaan väsymystä. Tyttö nukkuu edelleen huonosti, mutta kun heräilyjä on noin 2-4, jaksan hyvin ja se on se tyypillinen yö. Mutta kun heräillään usein, olen uupunut. Tälläkin hetkellä tyttö on kovassa kuumeessa ja viime yönä pääsin itse nukkumaan klo.5. Eikä arkemme nytkään ole varmastikaan sitä mitä monilla normi perheissä, mutta ihanaa se on juuri näin. Tyttömme on täydellinen <3
