keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Leikkitaidot



Olen nähnyt monta pientä ihmistä jotka eivät oikein osaa lapsen työtä, leikkiä. Jo tytön ollessa vauva leikin hänen kanssaan paljon, monien mielestä erittäin paljon. Toki leikit olivat myös erittäin yksinkertaisia. Toisinaan minulle sanottiin että ei kannattaisi leikkiä niin paljon tytön kanssa, mutta en tuotakaan neuvoa noudattanut. Usein neuvot tuli, yllätys yllätys, muilta äideiltä jotka ei jaksa tai ehdi leikkiä omansa kanssa. Pikkuhiljaa leikit muuttuivat ja nykyisin tytön kanssa pystyy leikkimään todella monipuolisesti. Ja mikä parasta, hän osaa itse leikkiä, keksii niitä paljon itse ja mielikuvitus on jo vilkas. Leikit ovat jo aika pitkäkestoisia ja hän osaa jatkaa keskeytynyttä leikkiä. Päivisin nykyisinkin osan ajasta leikin hänen kanssaan ja osan ajasta hän leikkii yksinään. Tykkään leikkiä ja se on  mukavaa yhteistä aikaa. Toki en leiki kokoajan. Leikkien avulla kun  pystyy tekemään ja oppimaan niin paljon kaikenlaista. Mä en myöskään usko että lapsi ei oppisi leikkimään jos sen kanssa leikitään. Päinvastoin! 

Meidän tyttö on taitava leikkijä. Leikit ovat monipuolisia. Tyttö leikkii dubloilla, astioilla, autoilla, junalla, bussilla, nukeilla, palikoilla, kivillä, kepeillä, kävyillä, matoilla, tyynyillä, peitoilla.. Leikeissä on selkeä juoni, "ukkelit menee bussilla apteekkiin", "matkalla on liikennevaloja", "ei saa mennä punaista päin", "perillä", "maksamaan", "kiitos" ja kotimatka omalla selostuksella. Sitten ukkelit pesee kädet, menee syömään ym. Nukkeja syöteään ja nukutetaan. Eläimiä laitetaan aitaukseen ja ruokitaan. Tyttö ajelee mopollaan eri paikkoihin.  Junalla mennään Tampereelle ja matka jatkuu bussilla, hissiin ym.. Tällä hetkellä ehdoton suosikki on dublot. Niillä rakentaminen onnistuu hyvin. Ja dublojen parissa tyttö viihtyy tosi pitkiä aikoja.  Dublot on musta oikein hyviä, niillä pystyy leikkimään niin monipuolisesti kaikenlaista.

Ulkona me ollaan usein leikkipuistossa tai omalla pihalla. Sieläkin tyttö leikkii yleensä hyvin. Keinuminen, liukuminen ja hiekkaleikit on kivoja. Puistoissa mä istun usein hiekassa ja konttailen hiekkalaatikolla. Paljon me tutkitaan yhdessä kiviä ja käpyjä. Nyt ollaan myös retkeilty metsissä ja keksitty sielä mielikuvitus juttuja ja leikkejä. Musta on kiva kysellä tytöltä juttuja ja antaa hänen keksiä asioita itse. Tyttö osaa jo keksiä kaikenlaista ja selkeesti joskus on kiva vain höpsötellä ja keksiä hassuja juttuja. Mä myöskin haluan että tyttö saa hoksata ja oivaltaa itse. 

Tyttömme on ollut jo ihan pienestä asti kovin kiinnostunut muista lapsista. Käymme ainakin kaksi kertaa viikossa harrastuksissa ja avoimessa päiväkodissa tyttö pääsee leikkimään lasten kanssa. Jo useamman kerran tuttava perheen tyttö ja meidän tyttö ovat saaneet aikaiseksi yhteisleikin. Omanlaisensa, mutta silti yhteisen. Puistoissa käy myös tuttuja, joiden kanssa jo touhutaan yhdessä.





perjantai 25. syyskuuta 2015

Ajatukset ja tunteet vakavan sairastumisen jälkeen


Täällä on mielialat vaihdelleet viime päivinä kovasti, toisinaan olen maailman iloisin ja toisinaan masentaa. Tunnen suurta iloa siitä että olen elossa. Erityiseti siitä että saan olla tytön ja isimiehen kanssa. Voi miten onnellinen olin kun sain viettää ensimmäisen yön kotona, vaikken jaksanutkaan lukea enkä laulaa iltajuttuja. Vaikken pystynyt kääntymään. Mutta kun vain sain pienen lähelle ja kuulin hänen ihanaa höpinää. En voinut olla onnellisempi. Ja aamulla sain ensimmäiset hymyt. Tippaakaan ei haitannut huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys. Illalla tyttö syö puuroa ja me miehen kanssa katsotaan toisia silmiin, pidätellään kyyneliä, mies kuiskaa, rakastan sua.



Miten onnellinen voikaan olla kun saa istua oma tyttö sylissä ja katsella pikku kakkosta. Ja aurinkoisena päivänä mentiin terasille yhdessä maalaamaan, auringon paistaessa, me maalattiin ja nautittiin. Äiti ei vielä jaksanut pidemmälle ulos. Voimien kasvaessa pääsin jo pidemmälle, lehtien humina puissa kuulosti ihanalta ja raikas ilma tuntui hyvältä. Hengitän. Arki, sitä mä rakastan.  Mä haluan vain elää tavallista elämää. Mä tahdon leikkiä ja touhuta tytön kanssa, hoitaa kotihommat ja viettää aikaa miehen kanssa. Taas ja edelleen kaikki turhamaisuus tuntuu niin kaukaiselta. Me ollaan tässä ja nyt ja se riittää. Mulle tärkeet jutut vaan korostuu, kaikki hömpät jutut ihmetyttää, ihmetyttää miksi ei keskitytä olennaiseen. Viihdyn kotona, eihän tarvii matkustella.. Saanhan vaan nauttia tästä,  tytöstä ja miehestä, omasta pihasta, kodista, omasta sängystä, meidän harrastuksista.

Sitten se "masentava" puoli. Kun kunto romahtaa, huomaa oman rajallisuutensa. Sairaalassa oli kamalaa olla muiden armoilla. Ennen täysin terve makaa sängyllä ja katsoo kaikkia ylöspäin. Siinä ne pohtii mun kohtaloa, käy katsomassa kun ehtivät.  Kyllä se siitä. Kukaan ei osaa antaa vastauksia, sellasta se on. Te juoksette, meette ja tuutte, nukutte ja syötte kun halutte, mä makaan ja odotan. Voi hitsi kun mäkin haluisin mennä ja tulla. Sairaalassa kaikki potilaat on +80v ja puhuvat vain kuolemasta ja Emmerdalesta. Kun pääsen kotiin, unohdan puolet kamoista sairaalaan, tekisi mieli juosta, mutta kun ei meinaa edes jaksaa kävellä.



Kotona ei jaksa mitään, kaikki joutuu palvelemaan mua. Kaikki on varmaan ihan väsyneitä mun ja tytön hoitoon. Olen niin tottunut hoitamaan tytön itse ja tekemään itse. En voi hoitaa tyttöä, en pääse mukaan puistoon, en voi nostaa. En jaksa kun hetken pystyssä. Noh kyllä se varmaan pian helpottaa ja pääsen. Kuinka paljon tahtoisin lähteä tytön kanssa pyöräilemään ja huutaa täysii "Jihuuuuu". Mut enhän mä jaksa. Älä vaan sano etten jaksa koskaan, jaksanhan mä? Mä tahdon mukaan.



Aamulla pistän mahaan lääkettä, päivällä syön marevaania, illalla taas mahaan piikkiä. Inhoon lääkkeitä, mut pakkohan se on. Marevan. Voihan.. no onneks en ole mies, vois tulla kesto erektio. (Marevanin sivuvaikutus). Labrassa saa juosta kokoajan, plääh, mä haluan hiekkalaatikolle tytön kanssa. Mä haluan olla terve, mä halun liikkua, mä halun leikkiä, juosta ja mennä tytön kanssa muskariin. Mä haluan jaksaa. Sanoinko jo että mä haluan. Koitan kotona olla valittamatta ja positiivinen, joten tänne purkaantu nyt kaikki potaska. Ja olenkin onnellinen, hetkittäin vain harmittaa nämä jutut. Asiat vaan muuttuu kun sairastuu vakavasti. Välillä tuntuu että tuo yksi päivä muutti kaiken. Päällimäinen ajatus ja tunne on kuitenkin kiittollisuus. Olen elossa ja saan olla ihanan miehen ja tytön kanssa.

Noh, pakko sanoa vielä että mun mies on paras. Paras isä. Paras puoliso. Paras hoitaja. Hän hoiti tytön erittäin hyvin kun olin sairaalassa ja senkin jälkeen. Isin ja tytön yhteisolo sujui täydellisesti.  Ja hoiti mua, piti huolen että lepään. Kotiin hän oli hankkinut kolme kukkakimppua kun pääsin sairaalasta, olipa ihana tulla kotiin.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyvä äiti

Kaikki äidit varmasti joskus tuntevat olevansa jotenkin huonoja äitejä. Ehkä silloin kun ei pysty tekemään kaikkea. Hoitamaan lasta hyvin, olemaan läsnä, leikimään, harrastamaan, hoitamaan kodin, urheilemaan ym ym.. Monet äidit on aika ilkeitä toisille äidille ja arvostelevat toisia äitejä. Jos ei tee kaikkia soseita itse,  on jonkun mielestä kamalaa antaa lapselle valmista. Kun jättää lapsen hoitoon, on huono äiti. Pitäisi itse kasvattaa porkkanat, leipoa, ommella verhoja, sisustaa kuin lehdissä..
Mammat arvostelee jopa toisten mammojen ulkonäköä. Huh huijaa.

Vaikka mä olenkin ja tulen jatkossakin kirjoittamaan mielipiteitäni. Toivon että olen osaanut kirjoittaa arvostelematta ketään. Usein mulle tulee olo, että tämähän sujuu näin tosi hyvin ja kaikki ollaan tyytyväisiä, silloin innostun kertomaan asiasta muillekin. Se että musta esim. perhepeti ja pitkä imetys on tosi hienoja juttuja, ei tarkoita että olisi huono jos ei niin tee. Musta ne on vaan lapselle hyväksi ja onhan niistäkin väännetty jotain tutkimuksia. Meillä mennään pääsääntöisesti sen mukaan mikä on lapselle parasta, ei sen mukaan mikä on ehkä vanhemmille helpointa ja mukavinta. Ja tässä se ERO musta ehkä eniten onkin! Mä en tuomitse ketään, jokainen tekee niinkuin tekee. Mä en arvostele muita äitejä. Mä IHMETTELEN miksi jotkut äidit eivät toimi lapsensa parhaaksi. Ehkä tieto on puuttellista tai ei ole halua.  En tiedä, siksi ihmettelenkin. Se ettei yritetä on musta ihmetyttävää. Miksi lapsia tehdään jos niitä ei hoideta kunnolla ja niiden kanssa ei voi olla. 

Mielestäni hyvä äiti on läsnä. Tämä ei tarkoita että joka hetki, mutta selkeästi silloin kun on sen aika. Esim. kun leikitään yhdessä tai askarrellaan. Hyvä äiti koittaa tehdä asiat niin että ne tehdään lapsen parasta ajatellen. Hyvä äiti oppii uutta ja virheistään. Hyvä äiti osaa sanoa lapselle anteeksi. Hyvä äiti miettii erilaisia vaihtoehtoja. Hyvä äiti antaa paljon syliä ja läheisyyttä. Hyvä äiti kuuntelee ja kiinnostunut lapsesta. Hyvälle äidille uskaltaa kertoa murheista. Hyvälle äidille kiukutellaan. Hyvä äiti osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hyvä äiti on joskus väsynyt. Hyvä äiti muistaa huomioida joskus myös itseään <3

tiistai 15. syyskuuta 2015

Meidän lauantai

Meidän lauantai oli siinä mielessä tavallinen että isimies remppasi,  mutta me tytöt lähdettiin mummille kyläilemään, tavallisen puistoiltu ja kotipäivän sijaan.

Arkemme oli vielä lauantai tälläistä, sunnuntaina kaikki muuttui. Arkemme tulee luultavasti olemaan ainakin jonkun aikaa erilaista. Nyt mennään ihan päivä kerrallaan.

Tässä nyt kuvat, voimani eivät riitä kirjoittamiseen.














Äidin rakas pieni aarre. Ihme on ollut maailman reippain äidin maatessa sairaalassa. Onneksi hänellä on ympärillään hänelle tärkeitä ihmisiä, isi, mummi, kummisetä ja kummitäti. Ja voi miten paljon äiti saa voimaa jokaisesta puhelusta kotiin, ihana höpöttelijä. Ja äiti melkein unohti oman tilansa kun pieni päivänsäde valaisi vierailullaan sairaalan käytävät.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Keuhkoveritulppa

Tämä äiti makaa sairaalassa.
Eilen aamulla mulle tuli yllättäen heikko olo, hengästytti ja tuntui että taju lähtee. Rintaa ja keuhkoja painoi. Lähdettiin isimiehen kanssa ensiapuun. Mummi pääsi meille kymmenessä minuutissa. Oloni oli ihan kamala. Automatka sairaalaan ei ollut pitkä, mutta ehdin ajatella monta kertaa että nyt tapahtuu jotain todella pahaa. Meinasin sanoa miehelle jo että soita 112.

Sairaalaan päästessä meinasin pökertyä ovelle. Mies ilmoitti minut ja pian istuin pyörätuolissa. Pian alkoi kova tärinä ja olo helpottamaan. Olin hetken tarkkailussa, mutta pian minut laitettiin kotiin. Loppupäivä meni levossa.

Tänään minulla oli lääkäri aika muuhun asiaan. Sielä lääkäri kysyi vointiani ja kun kerroin sunnuntaista  hän lähetti minut heti keuhkokuvaan rötgeniin. Itse mietin vain tyttöäni, äkkiä nyt että pääsen pian oman pienen rakkaan luo. Kohta on päiväuniaika, tyttö ei osaa nukahtaa ilman minua. Eikä tuo sitten nukkunutkaan päiväunia.

Pian lääkäri ja hoitaja saapui. Et kävele enää senttiäkään. Sinulla on keuhkoveritulppa. Mietin vain koska pääsen kotiin ja mitä tehdään? Mä tahdon tytön luo. Tyttö ei koskaan ole ollut erossa musta yli 2h, kohta ollaan oltu erossa 4h. Lääkäri sanoo että olet täällä yön tai kaksi, ainakin. Silloin mä alan itkemään,  mä en kestä, mun tyttö tarvii mut. Tyttö on nukahtanut aina vain mun syliin. Meidän tyttö on muutenkin niin äidin tyttö kun voi olla.

Sitten mut viedään ensiapuun makuuasennossa. Ennen kuin ehdin huomata mahaan isketään ensimmäinen liuotus. Lääkärikin tulee heti, piuhat kiinni ja kaikenmaailman kysymyksiin pitäisi osata vastata.  Tärisen pelosta. Voikun mies olisi täällä. Hoitaja onneksi saa olon vähän rentoutumaan. Ja pian lääkäriltäkin irtoo vitsejä. Ja minäkin lopetan tärinän. Kuolenko mä? 

Nyt olen osastolla, huomenna tutkitaan lisää. Pitäkää huolta toisistanne ja nauttikaa yhteisistä hetkistä. 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mitä äiti tekee päiväuni aikaan?

Mä olen nukkunut kaksi kertaa tytön päiväuni aikoina. Ensimmäisen kerran kun tyttö oli noin viikon ja toisen kerran kun olin itse kipeenä tytön ollessa yli 1v. 

Ihan alkuun tyttö nukkui vain sylissä, joten uniajat meni nukkumatelineenä :) Sitten kun vauva alkoi nukkumaan vaunuissa, hän nukkui vain liikkuvissa vaunuissa. Silloin kävelin joka päivä vähintään kolme kertaa puolesta tunnista tuntiin. Äiti oli sillon aika väsynyt. Jossain vaiheessa tyttö alkoi nukkumaan myös paikoillaan olevissa vaunuissa, silloin mamma pääsi siivoomaan ja huilaamaan.

Nykyisin ja aika pitkän aikaan tyttö on nukkunut yhdet päikkärit, meidän neiti alkoi muuten nukkumaan tosi aikaisin vain yhdet päikkärit, äiti touhuaa aika vaihtelevasti kaikenlaista.

★ Yleensä tytön nukahtamisen jälkeen järjestelen vaatteita ja tavaroita paikoilleen, laitan tiskejä, taittelen pyykkejä tai teen ruokaa.



★Lähes aina istun myös ainakin muutaman minuutin ja lueskelen jotain tai olen
koneella. Mulla vaan usein on se periaate että ensin touhotan ja sitten huilin jos 
ehdin. 
★Joskus päiväuniaika menee pihahommissa tai marjapuskissa, jos mummi vahtii tytön unta. 


★Joskus järjestelen kirpparitavaroita tai teen ilmoituksia toriin.
 ★Toisinaan maksan laskuja, kerran pari olen ommellut, joskus siivoan kaappeja, teippaan kirjoja, käyn läpi pieniä vaatteita.

Äiti teki pikapupun


 ★Joskus pyyhin kaappien ovia, toisinaan kirjoitain, välillä leivon, joskus otan jalkakylvyn, joskus pesen hampaat toistamiseen rauhassa ja ajan kanssa.

 ★Usein syön tai napostelen. 
★Pari kertaa olen jopa lukenut koko päiväuniajan ja levännyt ihan koko uniajan. 
★Joskus jumppaan tai venyttelen



★Muutaman kerran olen käynyt kirpparilla ja pari kertaa lääkärissä. Mamma polkee tuhatta ja sataa jotta ehtisi käydä päikkäreillä asioilla :D

★Yleensä ja lähes aina järjestelen,  siivoan ja teen ruokaa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Eksyksissä

No niin, nyt on kai ripulit selätetty ja ehtii muutakin tekemään kun olemaan vessassa. Viikonloppuna me lähdettiin ajamaan kohti Pohjaa, kohteena oli 2v. synttärit. Menomatka sujui ihan hyvin, vaikka neiti nukkuikin vain puoli tuntia, lauleskeli tyytyväisenä muun ajan. Synttäritkin meni kivasti, tyttö oli oma ihana itsensä, jutteli reippaasti ja leikki ja söi hienosti. Yöksi jäätiin Karjalohjalle Päiväkumpuun, koska ajomatka on liian pitkä tytölle, että voisimme ajaa edestakaisin. Emme päässeet Päiväkummussa uimaan, allasosastot oli remontissa. Tyttö tykkäsi kun pääsi hyppimään trampoliinilla ja pallomereen, hän tykkäsi myös leikkiä Päiväkummun leikkitilassa. Ainoa mitä hän kaipasi oli muut lapset, muita lapsia ei näkynyt yhtäkään. Sunnuntaina ajoimme kotiin ja tyttö nukkui koko kotimatkan.







Sunnuntaina pikku neiti leikki melkein kokoa illan kanssani dubloilla. Käytiin kyllä vähän ulkonakin, mutta muuten viihdyttiin olkkarin lattialla. Maanataina lähdettiin aamulla avoimeen päiväkotiin tutustumaan. Tarkoitus oli mennä pyörällä tuo vähän alle 4km matka, mutta rankka sade pistikin meidät bussiin. Mikä oli ehkäpä virhe.. En tunne Hämeenlinnaa oikeestaan yhtään, nämä alueet on ihan vieraita ja olen huono hahmottamaan paikkoja. Tuttavani sanoi paikan olevan HAMK:in tiloissa, minulla ei ollut tietoa missä se on. Uskoin kuitenkin löytäväni, katsoin kartasta ennenkuin lähdettiin ja ajattelin että rakennus on varmaan iso ja näen sen. Näinkin ison rakennuksen ja talon kyljessä HAMK,  siihen sitten jäätiin keskelle rankasadetta. Paitsi että rakennus oli ihan väärän nimisellä tiellä ja mä olin ihan hukassa. Hetki siinä pöyrittiin ja ihmeteltiin. Kyselin neuvoa muutamalta vastaantulijalta, yksi poika osasi onneksi sen verta kertoa että se on ison tien toisella puolella. Mutta moottoritien toiselle puolelle pääseminenkään ei ollut kovin helppoa.. Me oltiin kyllä ihan eksyksissä. Onneksi poliisit olivat pysähtyneet tien reunaan ja kysyin heiltä. He neuvoivatkin tarkasti perille asti, ja niin me päästiin Nipsulaan. Tyttö onneksi kuivana, äiti ei. Kotimatka sujui huomattamasti helpommin.



Tänään tiistaina ollaan ulkoiltu ja leikitty, käytiin myös telmi lapsesi kanssa jumpassa. Loppuviikolle ei ole sen kummoisempia suunnitelmia, taaperokahvilaa ja siivoilua. Tyttö yllätti tänään minut ihan täysin. Tultiin jumpasta pois ja tyttö käveli rappusia alas. Hän laski rappuset yksi, kaksi, kolme, neljä,  viisi. En tiennyt että hän osaa laskea viiteen!



maanantai 7. syyskuuta 2015

Kimpsut niskaan ja pihalle

Tässäpä meidän neidin tämän syksyn vaatteet. Olen ostanut tytölle yhden haalarin uutena ja se on tässä. Name it softshell liila haalari, se on tytölle reilu, joten varmasti mahtuu keväälläkin. Haalari on jo päässyt käyttöön kun ollaan pyöräilty aamuisin harrastuksiin. Vieressä kirpparilta ostettu reimatec takki. Tämä on ihan äidin suosikki ja tätä vähän etsiskelinkin.


Nämä on sitten enempi joka päiväiseen rytykäyttöön. Me ulkoillaan paljon ja ei välitetä kurasta eikä muuasta liasta, joten tarvitaan useampi haalari ja sellaiset jotka saa sotkeentua ja kestää vettä. Vaaleansininen reimatec haalari on ostettu viime keväänä kirpparilta ja se on ollut kovalla käytöllä. Kelpaa silti vielä hyvin ja mahtuukin ainakin alkusyksyn. Viereinen haalari saatiin keväällä kaupanpäälle kirpparilta,  tämäkin on ollut jo useamman kerran käytössä. Hyvä on ja hyvin toimii.


Tämä puku ostettiin muistaakseni eurolla kirpparilta. Takkia on käytetty nyt syksyllä, mutta housut eivät ole vielä päässeet käyttöön, mutta eiköhän nekin pian jalkaan pääse.


Tytöllä on pari ohuempaa pipoa keväästä, mutta pipoja ja kypärämyssyjä pitää ostaa lisää. Muutamat hanskat myös löytyy ja sormikkaita on jo käytetty jonkin aikaa. Tyttö palelee herkästi. Kenkiä on kahdet superfitin kengät, niistä tyttö tykkää, ilmeisesti mukavat jalassa. Ja kumpparit jotka tänäänkin aamulla vetästiin jalkaan. Tällä viikolla koitan metsästää tytölle asusteita ja kenkiä lisää.


Huomenna pääsette lukemaan meidän tämän päiväisestä eksymisestä ja viikonlopun "kylpyläreissusta"

lauantai 5. syyskuuta 2015

Vaivoja ja ylpeyttä.

Täällä on ollut vähän hiljaista. Syystä että, tässä perheessä on ollut hieman terveysongelmia. Flunssaa, vatsavaivoja ja mystisiä kipuja ja patteja. Onneksi pienin on selvinnyt kaikista vähäisimmillä oireilla, eli flunssalla. Paitsi että tyttö on tällä viikolla jäänyt keinun alle ja kaatunut suihkussa, voi pientä.  Ja voi äidin sydäntä kun se särkyy kun pieneen sattuu.



 Tyttö on ihan maailman reippain. Mä olen viime päivinä ollut tytöstä ihan super ylpeä. Hän on niin taitava, puhuu hienosti ja paljon, on niin sosiaalinen ja osaa hyvät tavat. Uskomattoman nopeasti kehitys on edennyt kun lääkitys saatiin kuntoon. Mä niin nautin kun lapseni riehuu, jee, hän voi hyvin! Hän jaksaa leikkiä! Tyttömme puhuu paljon, koko ajan. Hän on todella kiinnostunut muista ihmisistä ja tekee todella tarkkoja huomioita, joita edes aikuiset ei huomaa. Pakko sanoa myös että erityisen ylpeä olin jumpassa kun lasten piti kuunnella ohjeita ja muut ei jaksanut,  mutta tyttäreni istui nätisti sylissäni ja kuunteli. Myös eräässä toisessa paikassa jossa oltiin syömässä pöydän ääressä, hän istui nätisti ja söi. Hän katseli aikuisia ja osallistui keskusteluihin omilla sanoillaan. Muut lapset eivät pysyneet pöydässä. Mikäs onkaan parempaa kuin ylpeys omasta lapsesta.  Me kaikki varmasti saamne nauttia tuosta tunteesta. Jokainen varmasti eri tilanteissa, mutta nauttikaa. Ja kertokaa lapselle miten taitava hän on.

Ensi viikolla koitetaan palata takaisin tiuhempaan kirjoitustahtiin.