maanantai 17. elokuuta 2015

Äidin hurjat hetket :D

Nyt se sitten tapahtui. 

Laiton tyttäreni nukkumaan ja hoitaja saapui paikalle.
Olin jo etukäteen miettinyt mitä puen päälle.
Joten valmistautumiseen ei mennyt kauan aikaa.
Heipat ja menoksi. 

Valitsin alkuun nostalgista seuraa. 
Tästä mä tykkään.
Vau, olo oli tosi mukava. 
Aurinkoinen sää ja kaikki kohdillaan.

Pian meno yltyi,  että oli pakko valita vähän nuorempaa seuraa.
Huh.
Anna palaa mamma.

Kohta oli pakko hengähtää. 
Olla hetki ihan vaan omien ajatuksien kanssa. 
Meinas jo pää tulla pipiks.

Ja kuten moni tietää.
Seuraavaana päivänä oli pakko jatkaa.
Tällä kertaa olin viisas ja valitsin päälleni jotain kevyempää.

Seuraksi kelpasi alkuun vanhat kunnon suomalaiset miehet.
Ihan parasta.

Hiki tuli silti.

Seuraavana päivänä olo oli jo aika nuutunut.
Selkää särki ja univelka puski päälle.
Korvaan kuiskuteltiin kuitenkin "tämä voi olla elämäsi tärkein ilta".
Vauhtiin kun pääsin niin homma alkoi luistamaan.

Ja kun meno yltyi vaihdoin radioon Sommartidenin ja kädet kohti pilviä. 
Hups, marjat kaatuu. Kiitos Kirka, Kari Tapio, Jari Sillanpää ym. seurasta. Aika sulkea kuullokkeista musiikki.

Lapsukaiseni on herännyt päikkäreiltä ja mamman on aika tulla pois marjapensaista.
Aika kehno saalis, verrattuna edellisiin vuosiin, mutta meininki oli sitäkin hurjempi.

Viime viikon kaikki päikkäriajat meni marjapensaissa ja viikonloppuna otin pienen apulaisenkin mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti