Äidit kännykät kädessä hiekkalaatikolla!

Puhumattomat kolmevuotiaat uusi ilmiö,  some varastaa vanhempien huomion.

http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varastaa_vanhempien_ajan/8356936

Jes! Jes! Hihkuin kun näin tuon otsikon. Olen monesti miettinyt asiaa ja olin erittäin tyytyväinen kun asia tuotiin julki. Toivon että mahdollisimman moni on lukenut kyseisen jutun ja erityisesti ne "somen suurkuluttajat". Mun mielestä juttu oli täyttä asiaa ja olen samaa mieltä. Yritin olla kirjoittamatta asiasta, mutta en pystynyt. Sain jo aikaan aikamoisen hulapaloon kun avasin aiemmin asiasta suuni. Mutta, älkää ottako itseenne. Pohtikaa ja miettikää mielummin. Moni kuitenkin onneksi osaa tämä asian hyvin eikä tämä ole ongelma. Ja kertokaa toki omat mielipiteet. Mua on useamman kerran harmittanut lasten puolesta, silloin kun vanhempi lukee facebookkia ja lapsi hokee vieressä tuu kattoo mato, tuu kattoo, tuu, tuu nyt. En vaan voi sille mitään että mulle tulee paha mieli näistä jutuista. Musta tuntuu niin pahalta jos kerta toisensa jäljeen lapsi jää ilman huomiota. Silloin kun lapsi sitä tarvitsisi.  Silloin kun aikuisella ei ole oikeasti mitään tärkeää meneillään. Silloin kun aikuinen ei voi edes hetkeksi laskea puhelintaan, katsoa lasta silmiin ja sanoa "joo mennään yhdessä katsomaan matoa". Tai sanoa edes odota hetki. Kovinkaan moni asia ei voi olla tärkeämpi kuin oma pieni.

Koskaan ei voi tietää koko totuutta. Silti mun silmään pistää yksin hiekkalaatikolla nököttävä pikkupoika ja vähän matkan päässä istuva äiti puhelin kädessä. Ja kun tilanne on ollut sama jo reilun puoli tuntia, ja viime viikolla ja kuukausi sitten. Molemmat hiljaa.

Mä tiedän tapauksia joissa vanhemmat on koneella paljon. Koneella kun lapsi on hereillä, kun pieni lapsi pyytää ja tarvitsee huomiota. Mä tiedän myös ettei osa ymmärrä asiaa, osa ei osaa. Joku ei jaksa, toista ei kiinnosta. Joku ei edes huomaa koko asiaa. Tiedän myös että joku siivoaa koko päivän ja pieni lapsi touhuaa yksin koko päivän. Tiedän myös että joku ei puhu lapselleen oikeastaan mitään koko päivänä, kun eihän se lapsi osaa edes puhua. Näen bussissa ja lääkärin odotustilassa vanhempia ja lapsia jotka ei puhu sanaakaan toisilleen. 

Joo ja mä tiedän, kaikki on erilaisia. Ei kokoajan tarvitse puhua. Pointtini on siinä, että lapsi tarvitsee läsnäolevan aikuisen. Ihmisen joka kuuntelee, puhuu ja on kiinnistunut. Kiinnostunut siitä madosta jota lapsi haluaa esitellä. Ja enkä todellakaan tarkoita että koko ajan pitää puhua tai kokoajan leikkiä yhdessä. Jokainen varmasti ymmärtää. Eikä kokoajan tarvitse olla läsnä, aikuisen täytyy osata huomata tilanteet jolloin voi olla omissa ajatuksissaan ja puuhissaan. Lapsen ikä myös mielestäni vaikuttaa paljon, isompien kanssa on varmasti jo ihan eri tilanteet, lutta pienien kanssa musta puhuminen ja läsnä olo on tosi tärkeää. Isommat myös varmasti touhuu paljon omiaan, jolloin vanhemmat luonnollisestikin touhuaa omiaan. Kyllähän ihan pienetkin touhuu omiaan, jos huomaa että ei huomiota saa vaikka kuinka yrittäisi.

Mä en ole täydellinen,  ja moni asia on rempallaan, mutta tästä mä olen ylpeä. Tämä multa sujuu. Käytän nettiä pääsääntöisesti vain kun tyttö nukkuu. Telkkari meillä on auki vain pikkukakkosen aikaan lapsen ollessa hereillä. Olen aina leikkinyt ja lukenut paljon tytön kanssa. Ja höpöttänytkin, vaikka eihän tuo tietenkään vauvana vastannut. Mä olen viime aikoina ollut erityisen ylpeä meistä, kun bussissa kaikki istuu hiljaa, myös vieressä äiti ja poika, mun puhelias tyttöni höpöttää koko matkan ja niin minäkin. Mä en ole kovinkaan puhelias tai rohkea, enemmänkin tosi ujo, mutta tuo tyttö saa mut puhumaan ihan missä vaan. Ja erityisen ylpeä olen ollut kun meiltä on tultu nyt monesti kysymään että minkä ikäinen tyttö on, kun hän puhuu noin hirveän paljon. Hän on kohta kaksi, mutta osaa puhua paljon! 

Askarteluvinkkejä

Me tykätään askarrella. Minun lempparijuttuja on korttien askartelu. Teen usein kaikki kortit itse. Mulle korttien teko on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Lopputulos ei yleensä ole sellainen kuin olen ajatellut mutta kelpaa silti :) Tämä on ehkä taas mulle sellainen, tärkeintä ei ole lopputulos vaan tekemisen riemu, juttu. Kutsutkin aina näpertelen itse,  koska se vaan on niiin kivaa. Hienompiahan niistä luultavasti tulis kun tilaisi tai laittais vaan viestin. 

Tytön kanssa tulee askarreltua joka viikko. Tällä viikolla tehtiin kortteja tuleviin synttärijuhliin. Ihme pääsi liimaushommiin. Pupu korttiin tyttö sai itse maalata ja laittaa silmät ja napit. Nämä kortit on kuvissa vielä keskeneräisiä, mutta ovat hyviä pohjia joihin voi tehdä mieleisiä juttuja. Pinkille junakortille ei ole vielä saajaa, joten se muokkaantuu myöhemmin. Siniseen junakorttiin lisäsin jo kynttilät vaunuihin. Tälläisiin juttuihin on helppo ottaa mukaan alle 2v ja lapsikin pääsee osallistumaan.  Aikuisen kannattaa pitää mielessä että lapsen jäljet saa näkyä eikä kannata asettaa tavoitteita liian korkealle. Meillä tyttö saa soveltaa ja käyttää omaa mielikuvitustaan askartelussa. Ei kannata myöskään hermostua jos asiat ei mene ihan suunnitelmien mukaan tai syntyy sotkua.. Kuten meille kävi :) hah, olikohan tuo koko askartelun hauskin osuus.

Mitäs tänne kuuluu?

Täällä arki on ollut vähän erilaista kuin ennen. Suurin muutos on ollut tuo oma jaksaminen, en jaksa vielä paljon liikkua enkä touhuta samallalailla kuin ennen. Mutta ihmekkös tuo, oli se hengenlähtö sen verta lähellä. Olen silti nauttinut arjesta, toisinaan on vain harmittanut kun ei ole jaksanut, niin tekisi mieli touhuta kaikenlaista. Jonkun verran olen jo ollut tytön kanssa kahden, aikas ihanaa taas.

Olen kuitenkin halunnut että tytön arki pysyisi mukavana ja, niin paljon kuin mahdollista, ennallaan. Ollaan käyty pari kertaa avoimessa päiväkodissa,  bussilla tosin, vielä en jaksa enkä voi sinne polkea. Muskarissakin käytiin viime viikolla ja samalla reissulla kirpparilla. Ihana veljeni on ollut meillä leikkimässä tytön kanssa, kummisetä on tytön lemppari. Mummi on ollut auttelemassa. Ja ystäväperhe on kyläillyt, ulkoiltu ollaan paljon omalla pihalla ja kotona askarreltu kortteja tuleviin juhliin.

Yhtenä päivänä oloni oli niin virkeä että lähdimme kahdestaan lähimetsään retkelle.  Meillä oli tosi hauskaa! Syötiin eväitä,  leikittiin kotileikkiä, kiipeiltiin, kerättiin askartelu tarvikkeita luonnosta. Lauantaina meillä oli oikein kiva päivä. Aamulla ulkoiltiin pitkään koko perhe, tavattiin monta ihanaa koiraa ja siliteltiin niitä ja käytiin leikkipuistossa. Päikkäreitten jälkeen lähdettiin kaikki retkelle, mentiin autolla pidemmälle leikkipuistoon. Ei oltu ennen käyty sielä ja todettiin kyllä kivaksi puistoksi. Syötiin eväitä ja leikittiin, oli tosi lämmin ja aurinkoinen sää. Olipa kiva kiireetön lauantai. Sunnuntaina oltiin miehen siskon perheen luona, mies teki remppaa ja minä leikin muksujen kanssa.  Oikein mukava päivä sekin. Ja tyttö nautti kovasti serkkujen seurasta.  Onneksi tytöllä on serkkuja, ja toivottavasti tulee lisää.

Ihme on innostunut imuroimisesta, aina kun lattialla on roskia hän haluaa imuroida. Vielähän tuo on -roska sieltä, roska täältä- touhua, innokkuus on ihailtavaa. Meidän tytön labra arvot ovat muuten viimein erinomaiset, ja sen kyllä huomaa. Tyttö on täynnä energiaa, aurinkoinen, reipas ja ihanan hupsu. Musta on niin ihanaa kun tyttö riehuu! Hän voi siis hyvin! Iltaisin on ihanaa kun tyttö juoksee ympäri kämppää ja nauraa kikattelee, huutelee höpsöjä juttujaan. 

Leikkitaidot

Olen nähnyt monta pientä ihmistä jotka eivät oikein osaa lapsen työtä, leikkiä. Jo tytön ollessa vauva leikin hänen kanssaan paljon, monien mielestä erittäin paljon. Toki leikit olivat myös erittäin yksinkertaisia. Toisinaan minulle sanottiin että ei kannattaisi leikkiä niin paljon tytön kanssa, mutta en tuotakaan neuvoa noudattanut. Usein neuvot tuli, yllätys yllätys, muilta äideiltä jotka ei jaksa tai ehdi leikkiä omansa kanssa. Pikkuhiljaa leikit muuttuivat ja nykyisin tytön kanssa pystyy leikkimään todella monipuolisesti. Ja mikä parasta, hän osaa itse leikkiä, keksii niitä paljon itse ja mielikuvitus on jo vilkas. Leikit ovat jo aika pitkäkestoisia ja hän osaa jatkaa keskeytynyttä leikkiä. Päivisin nykyisinkin osan ajasta leikin hänen kanssaan ja osan ajasta hän leikkii yksinään. Tykkään leikkiä ja se on  mukavaa yhteistä aikaa. Toki en leiki kokoajan. Leikkien avulla kun  pystyy tekemään ja oppimaan niin paljon kaikenlaista. Mä en myöskään usko että lapsi ei oppisi leikkimään jos sen kanssa leikitään. Päinvastoin! 

Meidän tyttö on taitava leikkijä. Leikit ovat monipuolisia. Tyttö leikkii dubloilla, astioilla, autoilla, junalla, bussilla, nukeilla, palikoilla, kivillä, kepeillä, kävyillä, matoilla, tyynyillä, peitoilla.. Leikeissä on selkeä juoni, "ukkelit menee bussilla apteekkiin", "matkalla on liikennevaloja", "ei saa mennä punaista päin", "perillä", "maksamaan", "kiitos" ja kotimatka omalla selostuksella. Sitten ukkelit pesee kädet, menee syömään ym. Nukkeja syöteään ja nukutetaan. Eläimiä laitetaan aitaukseen ja ruokitaan. Tyttö ajelee mopollaan eri paikkoihin.  Junalla mennään Tampereelle ja matka jatkuu bussilla, hissiin ym.. Tällä hetkellä ehdoton suosikki on dublot. Niillä rakentaminen onnistuu hyvin. Ja dublojen parissa tyttö viihtyy tosi pitkiä aikoja.  Dublot on musta oikein hyviä, niillä pystyy leikkimään niin monipuolisesti kaikenlaista.

Ulkona me ollaan usein leikkipuistossa tai omalla pihalla. Sieläkin tyttö leikkii yleensä hyvin. Keinuminen, liukuminen ja hiekkaleikit on kivoja. Puistoissa mä istun usein hiekassa ja konttailen hiekkalaatikolla. Paljon me tutkitaan yhdessä kiviä ja käpyjä. Nyt ollaan myös retkeilty metsissä ja keksitty sielä mielikuvitus juttuja ja leikkejä. Musta on kiva kysellä tytöltä juttuja ja antaa hänen keksiä asioita itse. Tyttö osaa jo keksiä kaikenlaista ja selkeesti joskus on kiva vain höpsötellä ja keksiä hassuja juttuja. Mä myöskin haluan että tyttö saa hoksata ja oivaltaa itse. 

Tyttömme on ollut jo ihan pienestä asti kovin kiinnostunut muista lapsista. Käymme ainakin kaksi kertaa viikossa harrastuksissa ja avoimessa päiväkodissa tyttö pääsee leikkimään lasten kanssa. Jo useamman kerran tuttava perheen tyttö ja meidän tyttö ovat saaneet aikaiseksi yhteisleikin. Omanlaisensa, mutta silti yhteisen. Puistoissa käy myös tuttuja, joiden kanssa jo touhutaan yhdessä.

Ajatukset ja tunteet vakavan sairastumisen jälkeen

Täällä on mielialat vaihdelleet viime päivinä kovasti, toisinaan olen maailman iloisin ja toisinaan masentaa. Tunnen suurta iloa siitä että olen elossa. Erityiseti siitä että saan olla tytön ja isimiehen kanssa. Voi miten onnellinen olin kun sain viettää ensimmäisen yön kotona, vaikken jaksanutkaan lukea enkä laulaa iltajuttuja. Vaikken pystynyt kääntymään. Mutta kun vain sain pienen lähelle ja kuulin hänen ihanaa höpinää. En voinut olla onnellisempi. Ja aamulla sain ensimmäiset hymyt. Tippaakaan ei haitannut huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys. Illalla tyttö syö puuroa ja me miehen kanssa katsotaan toisia silmiin, pidätellään kyyneliä, mies kuiskaa, rakastan sua.

Miten onnellinen voikaan olla kun saa istua oma tyttö sylissä ja katsella pikku kakkosta. Ja aurinkoisena päivänä mentiin terasille yhdessä maalaamaan, auringon paistaessa, me maalattiin ja nautittiin. Äiti ei vielä jaksanut pidemmälle ulos. Voimien kasvaessa pääsin jo pidemmälle, lehtien humina puissa kuulosti ihanalta ja raikas ilma tuntui hyvältä. Hengitän. Arki, sitä mä rakastan.  Mä haluan vain elää tavallista elämää. Mä tahdon leikkiä ja touhuta tytön kanssa, hoitaa kotihommat ja viettää aikaa miehen kanssa. Taas ja edelleen kaikki turhamaisuus tuntuu niin kaukaiselta. Me ollaan tässä ja nyt ja se riittää. Mulle tärkeet jutut vaan korostuu, kaikki hömpät jutut ihmetyttää, ihmetyttää miksi ei keskitytä olennaiseen. Viihdyn kotona, eihän tarvii matkustella.. Saanhan vaan nauttia tästä,  tytöstä ja miehestä, omasta pihasta, kodista, omasta sängystä, meidän harrastuksista.

Sitten se "masentava" puoli. Kun kunto romahtaa, huomaa oman rajallisuutensa. Sairaalassa oli kamalaa olla muiden armoilla. Ennen täysin terve makaa sängyllä ja katsoo kaikkia ylöspäin. Siinä ne pohtii mun kohtaloa, käy katsomassa kun ehtivät.  Kyllä se siitä. Kukaan ei osaa antaa vastauksia, sellasta se on. Te juoksette, meette ja tuutte, nukutte ja syötte kun halutte, mä makaan ja odotan. Voi hitsi kun mäkin haluisin mennä ja tulla. Sairaalassa kaikki potilaat on +80v ja puhuvat vain kuolemasta ja Emmerdalesta. Kun pääsen kotiin, unohdan puolet kamoista sairaalaan, tekisi mieli juosta, mutta kun ei meinaa edes jaksaa kävellä.

Kotona ei jaksa mitään, kaikki joutuu palvelemaan mua. Kaikki on varmaan ihan väsyneitä mun ja tytön hoitoon. Olen niin tottunut hoitamaan tytön itse ja tekemään itse. En voi hoitaa tyttöä, en pääse mukaan puistoon, en voi nostaa. En jaksa kun hetken pystyssä. Noh kyllä se varmaan pian helpottaa ja pääsen. Kuinka paljon tahtoisin lähteä tytön kanssa pyöräilemään ja huutaa täysii "Jihuuuuu". Mut enhän mä jaksa. Älä vaan sano etten jaksa koskaan, jaksanhan mä? Mä tahdon mukaan.

Aamulla pistän mahaan lääkettä, päivällä syön marevaania, illalla taas mahaan piikkiä. Inhoon lääkkeitä, mut pakkohan se on. Marevan. Voihan.. no onneks en ole mies, vois tulla kesto erektio. (Marevanin sivuvaikutus). Labrassa saa juosta kokoajan, plääh, mä haluan hiekkalaatikolle tytön kanssa. Mä haluan olla terve, mä halun liikkua, mä halun leikkiä, juosta ja mennä tytön kanssa muskariin. Mä haluan jaksaa. Sanoinko jo että mä haluan. Koitan kotona olla valittamatta ja positiivinen, joten tänne purkaantu nyt kaikki potaska. Ja olenkin onnellinen, hetkittäin vain harmittaa nämä jutut. Asiat vaan muuttuu kun sairastuu vakavasti. Välillä tuntuu että tuo yksi päivä muutti kaiken. Päällimäinen ajatus ja tunne on kuitenkin kiittollisuus. Olen elossa ja saan olla ihanan miehen ja tytön kanssa.

Noh, pakko sanoa vielä että mun mies on paras. Paras isä. Paras puoliso. Paras hoitaja. Hän hoiti tytön erittäin hyvin kun olin sairaalassa ja senkin jälkeen. Isin ja tytön yhteisolo sujui täydellisesti.  Ja hoiti mua, piti huolen että lepään. Kotiin hän oli hankkinut kolme kukkakimppua kun pääsin sairaalasta, olipa ihana tulla kotiin.

Hyvä äiti

Kaikki äidit varmasti joskus tuntevat olevansa jotenkin huonoja äitejä. Ehkä silloin kun ei pysty tekemään kaikkea. Hoitamaan lasta hyvin, olemaan läsnä, leikimään, harrastamaan, hoitamaan kodin, urheilemaan ym ym.. Monet äidit on aika ilkeitä toisille äidille ja arvostelevat toisia äitejä. Jos ei tee kaikkia soseita itse,  on jonkun mielestä kamalaa antaa lapselle valmista. Kun jättää lapsen hoitoon, on huono äiti. Pitäisi itse kasvattaa porkkanat, leipoa, ommella verhoja, sisustaa kuin lehdissä..

Mammat arvostelee jopa toisten mammojen ulkonäköä. Huh huijaa.

Vaikka mä olenkin ja tulen jatkossakin kirjoittamaan mielipiteitäni. Toivon että olen osaanut kirjoittaa arvostelematta ketään. Usein mulle tulee olo, että tämähän sujuu näin tosi hyvin ja kaikki ollaan tyytyväisiä, silloin innostun kertomaan asiasta muillekin. Se että musta esim. perhepeti ja pitkä imetys on tosi hienoja juttuja, ei tarkoita että olisi huono jos ei niin tee. Musta ne on vaan lapselle hyväksi ja onhan niistäkin väännetty jotain tutkimuksia. Meillä mennään pääsääntöisesti sen mukaan mikä on lapselle parasta, ei sen mukaan mikä on ehkä vanhemmille helpointa ja mukavinta. Ja tässä se ERO musta ehkä eniten onkin! Mä en tuomitse ketään, jokainen tekee niinkuin tekee. Mä en arvostele muita äitejä. Mä IHMETTELEN miksi jotkut äidit eivät toimi lapsensa parhaaksi. Ehkä tieto on puuttellista tai ei ole halua.  En tiedä, siksi ihmettelenkin. Se ettei yritetä on musta ihmetyttävää. Miksi lapsia tehdään jos niitä ei hoideta kunnolla ja niiden kanssa ei voi olla. 

Mielestäni hyvä äiti on läsnä. Tämä ei tarkoita että joka hetki, mutta selkeästi silloin kun on sen aika. Esim. kun leikitään yhdessä tai askarrellaan. Hyvä äiti koittaa tehdä asiat niin että ne tehdään lapsen parasta ajatellen. Hyvä äiti oppii uutta ja virheistään. Hyvä äiti osaa sanoa lapselle anteeksi. Hyvä äiti miettii erilaisia vaihtoehtoja. Hyvä äiti antaa paljon syliä ja läheisyyttä. Hyvä äiti kuuntelee ja kiinnostunut lapsesta. Hyvälle äidille uskaltaa kertoa murheista. Hyvälle äidille kiukutellaan. Hyvä äiti osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hyvä äiti on joskus väsynyt. Hyvä äiti muistaa huomioida joskus myös itseään <3

Meidän lauantai

Meidän lauantai oli siinä mielessä tavallinen että isimies remppasi,  mutta me tytöt lähdettiin mummille kyläilemään, tavallisen puistoiltu ja kotipäivän sijaan.

Arkemme oli vielä lauantai tälläistä, sunnuntaina kaikki muuttui. Arkemme tulee luultavasti olemaan ainakin jonkun aikaa erilaista. Nyt mennään ihan päivä kerrallaan.

Tässä nyt kuvat, voimani eivät riitä kirjoittamiseen.

Äidin rakas pieni aarre. Ihme on ollut maailman reippain äidin maatessa sairaalassa. Onneksi hänellä on ympärillään hänelle tärkeitä ihmisiä, isi, mummi, kummisetä ja kummitäti. Ja voi miten paljon äiti saa voimaa jokaisesta puhelusta kotiin, ihana höpöttelijä. Ja äiti melkein unohti oman tilansa kun pieni päivänsäde valaisi vierailullaan sairaalan käytävät.