Tämä oli ajatus joka oli päähäni pistetty kun lastamme odotin. Sen olin kuullut joka puolelta, muusta ei kukaan puhunut. Kun Ihme syntyi, hän oli jo synnärillä vierelläni paljon öisin. Kotona parina yönä koitin häntä pinnasänkyyn, muta totesin että paras kaikille kun hän nukkuu välissämme. Ensimmäiseen puoleen vuoteen pinnasänkyä ei käytetty ollenkaan. Päikkärit nukuttiin liinassa, sylissä tai vaunuissa.
Ihme on ollut aina levoton nukkuja ja heräillyt paljon. En oikeastaan tiedä onko meillä vieläkään nukuttu koko yötä. Mutta voin ihan rehellisesti sanoa että tilanne ei tällä hetkellä haittaa yhtään, saan levättyä riittävästi. Vauva aikana olin kyllä väsynyt, mutta eikös se ole aika tavallista. Meidän tytön uneen vaikuttaa hänen sairautensa, josta joskus myöhemmin lisää.
Musta on ihanaa nukkua tytön vieressä ja mieskin sanoo että haluaa tytön viereen nukkumaan. Nykyisin jos menee monta yötä, että Ihme nukkuu omassa sängyssä mies alkaa kaipailemaan tyttöä lähelle. Ja minä myös! Meillä siis siirryttiin omaan sänkyyn pikkuhiljaa, ja edelleen vieressä saa nukkua milloin haluaa. Perhepeti on meidän mielestä erittäin hyvä juttu. Vauva tarvitsee paljon läheisyyttä ja hänen tulee sitä saadakin. En ole koskaan ymmärtänyt vanhempien tarvetta saada vauva nopeasti oppimaan omaan sänkyyn, nopeasti omaan huoneeseen. Uskon että lapsi luonnostaan hakee oman tilansa kun on valmis, oppii nukahtamaan itse kun on sen aika. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Olenkin saanut ilokseni huomat, että Ihme on itse oikeestaan päättänyt milloin siirtyi nukkumaan enempi omaan sänkyyn. Ja nykyisin kun hänellä on tarvetta nukkua vieressä hän sinne pääsee. Ja Ihme nukkuu meidän huoneessa edelleen, kenelläkään meistä ei ole kiire muuttaa tilannetta.
Niin ja nukutus.
Nautin Ihmeen nukuttamisesta, se on päivän paras hetki. Ei siksi että saan hetken huilta tai tehdä kotitöitä, vaan kahden keskiset rauhalliset hetket on ihania. Kun on koko päivä touhuttua, on ihanaa mennä vierekkäin tai tyttö sylissä hämärään huoneeseen pusuttelemaan ja laulamaan unilauluja. Pienempänä Ihme nukahti lähes aina imetykseen, nykyisin lähes aina silitykseen. En myöskään ymmärrä miksi pitäisi nukahtaa yksin. Ja unikouluista voisin sanoa myös jotain... Mutta varmaan jo arvaatte mun mielipiteen. Noh, tän sanon silti, miksi jonkun pitäisi nukahtaa yksin itkien?? Kun kukaan ei vastaa hätään niin kai kuka vaan lopulta nukahtaa. Ja miksi opettaa että sinun hädällä ei ole väliä..
Alkuun olin vähän hukassa, pitääkö tämä vauva opettaa nukkumaan pinnasänkyyn, kaikki paasasi siitä. Onneksi ihana neuvolatäti sanoi, pidä vieressä vaan, se on parasta lapselle. Ja niin tyttö sai nukkua tyytyväisenä vierellä. Välillä tuli ajatuksia siitä pitäisikö jo koittaa omaan sänkyyn, mutta onneksi luotin omiin tuntemuksiini. Näin sen pitikin mennä!
täytyy sanoa, että vähän on mustavalkoisia mielipiteitä. meidän tyttö haluaa mennä yksin nukkumaan jää sänkyyn ja vilkuttaa äidille hyvästiksi. hän ei sinne itkemään jää yksin, vaan nukkumaan. ei kaipaa häiriötekijöitä. ja unikoulu on monelle hyvä juttu, turha sitä väheksyä tai arvostella. ja omassa sängyssään ja omassa huoneessa on hyvin nukuttu jo kahdeksan kuisesta :).
VastaaPoistaMusta on niin ihanaa nukkua tytön vieressä / samassa huoneessa. Meillä on tytön huoneessa oma sänky, mutta hän saa mennä sinne sitten kun haluaa. Jokainen tyylillään, mutta musta unikoulu on kamalaa, lapselle. Jos tahtoo tutustua lempeisiin nukahtamis ja unijuttuihin suositten tutustumaan kiintymysvanhemmuuden periaatteisiin! Sielä paljon myös tietoa myös näistä "unikouluista" ja esim perhepedistä.
VastaaPoista