torstai 7. toukokuuta 2015

Viikon touhuja

Maanantaina oltiin taas lastenpolilla. Mittoja ei oikeen saatu otettua, tyttö kun pelkää niin paljon näitä kaikkia käyntejä, jatkuvasti kun ollaan sairaalassa käyty on ehtinyt muodostua hoitaja/lääkärikammo. Lääkäri oli onneksi oikein hyvä ja mukava. Kaikki toimenpiteet sujui hyvin.


Lahjojen tekoa. Piti laittaa tutti tulpaksi, kun pensseli oli kokoajan suussa.

Tiistaina ulkoiltiin ja kyläiltiin Ihmeen kaverin luona.

Käyn todella vähän muissa kaupoissa kuin ruokakaupassa. Ihan muutaman kerran vuodessa käyn kauppakeskuksissa. Keskiviikkona tämä harvinaisuus toteutui kun piti käydä ostamassa synttärilahjoja. 

Ostin myös tytölle paidan ja housut sekä ulkoleikkeihin hiekkaleluja.






Keskiviikkona oli myös kevään viimeinen muskari. Lapset saivat pillimehut, meidän Ihmeellä meni hermot kun ei meinannut onnistua pillimehulla juonti. Se olikin ensimmäinen pillimehun juonti harjoitus.

Torstaina käytiin mummin luona kyläilemässä.
Ulkoiltiin iltapäivällä reilu kaksi tuntia, oli ihanan lämmin sää. Illalla leikkasin mieheni hiukset. 

Mummin luona sai istua isojen tuolilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti