tiistai 8. syyskuuta 2015

Eksyksissä

No niin, nyt on kai ripulit selätetty ja ehtii muutakin tekemään kun olemaan vessassa. Viikonloppuna me lähdettiin ajamaan kohti Pohjaa, kohteena oli 2v. synttärit. Menomatka sujui ihan hyvin, vaikka neiti nukkuikin vain puoli tuntia, lauleskeli tyytyväisenä muun ajan. Synttäritkin meni kivasti, tyttö oli oma ihana itsensä, jutteli reippaasti ja leikki ja söi hienosti. Yöksi jäätiin Karjalohjalle Päiväkumpuun, koska ajomatka on liian pitkä tytölle, että voisimme ajaa edestakaisin. Emme päässeet Päiväkummussa uimaan, allasosastot oli remontissa. Tyttö tykkäsi kun pääsi hyppimään trampoliinilla ja pallomereen, hän tykkäsi myös leikkiä Päiväkummun leikkitilassa. Ainoa mitä hän kaipasi oli muut lapset, muita lapsia ei näkynyt yhtäkään. Sunnuntaina ajoimme kotiin ja tyttö nukkui koko kotimatkan.







Sunnuntaina pikku neiti leikki melkein kokoa illan kanssani dubloilla. Käytiin kyllä vähän ulkonakin, mutta muuten viihdyttiin olkkarin lattialla. Maanataina lähdettiin aamulla avoimeen päiväkotiin tutustumaan. Tarkoitus oli mennä pyörällä tuo vähän alle 4km matka, mutta rankka sade pistikin meidät bussiin. Mikä oli ehkäpä virhe.. En tunne Hämeenlinnaa oikeestaan yhtään, nämä alueet on ihan vieraita ja olen huono hahmottamaan paikkoja. Tuttavani sanoi paikan olevan HAMK:in tiloissa, minulla ei ollut tietoa missä se on. Uskoin kuitenkin löytäväni, katsoin kartasta ennenkuin lähdettiin ja ajattelin että rakennus on varmaan iso ja näen sen. Näinkin ison rakennuksen ja talon kyljessä HAMK,  siihen sitten jäätiin keskelle rankasadetta. Paitsi että rakennus oli ihan väärän nimisellä tiellä ja mä olin ihan hukassa. Hetki siinä pöyrittiin ja ihmeteltiin. Kyselin neuvoa muutamalta vastaantulijalta, yksi poika osasi onneksi sen verta kertoa että se on ison tien toisella puolella. Mutta moottoritien toiselle puolelle pääseminenkään ei ollut kovin helppoa.. Me oltiin kyllä ihan eksyksissä. Onneksi poliisit olivat pysähtyneet tien reunaan ja kysyin heiltä. He neuvoivatkin tarkasti perille asti, ja niin me päästiin Nipsulaan. Tyttö onneksi kuivana, äiti ei. Kotimatka sujui huomattamasti helpommin.



Tänään tiistaina ollaan ulkoiltu ja leikitty, käytiin myös telmi lapsesi kanssa jumpassa. Loppuviikolle ei ole sen kummoisempia suunnitelmia, taaperokahvilaa ja siivoilua. Tyttö yllätti tänään minut ihan täysin. Tultiin jumpasta pois ja tyttö käveli rappusia alas. Hän laski rappuset yksi, kaksi, kolme, neljä,  viisi. En tiennyt että hän osaa laskea viiteen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti