torstai 10. joulukuuta 2015

Akka kolkyt vee.


Akka nukkuu yöt omassa sängyssään, useimmiten miehen ja tytön välissä. Unia vetelee noin 23-8, yleensä yhdellä tai kahdella herätyksellä. Unille akka käy mielellään, nukahtaminen kyllä kestää usein aika kauan. Rouva syö paljon ja usein, itse ja suht siististi. Lempiruokia ovat kana ja kalaruuat ja pitsa. Akka on kova puputtamaan leipää ja hedelmiä. Herkuttelee manteleilla, tummalla suklaalla, jätskillä ja marjoilla. Juo vettä,  maitoa ja piimä, joskus teetä, mutta muita juomia ei käytä. Pukee itse, tosin usein erittäin tyylittömästi ja nauttii mukavasta olostaan. On rohkeasti juuri sen näköinen kun huvittaa, ei seuraa mitään muotia. Vessassa osaa käydä,  tosin joskus olisi kiva käydä ihan yksin.

Ulkoilee paljon.  Tulee "hulluksi" jos ei pääse ulos, eli levottomaksi ja usein myös kiukkuiseksi. Viihtyy hyvin ulkona, paitsi jos palelee. Mieluiten retkeilee, kävelee,  leikkipuistoilee tai pyöräilee ulkona ollessa. Kotona useimmiten touhuaa tytön kanssa tai tekee kotitöitä (pakolliset). Tykkää pestä pyykkiä, mutta tekee sitä vain pari kertaa viikossa, kiitos ison pesukoneen. Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys on tylsää, mutta tekee nekin kiltisti joka päivä. Ruokaa valmistaa myös joka päivä, usein helppoa ja nopeaa. Tytön nukkuessa lukee, kirjoittaa, siivoilee,  tekee ruokaa tai askartelee. Rakastaa lajittelua ja näpräämistä. On innostunut leipomishommista vasta tytön syntymän jälkeen. Unohtaa lähes aina pannukakusta jonkin aineen. Ei osaa noudattaa ruokaohjeita.

On kielellisesti kaikkea muuta kuin lahjakas. Puheeseen ja lukemiseen liittyvät ongelmat tuovat usein mutkia matkaan, mutta enää ei anna niiden häiritä.  Sössöttää ja sekoilee ihan rauhassa. Pärjää silti töissä hyvin. Nuorempana nämä olivat erittäin isoja ongelmia. Ihana mies on tuonut niin paljon varmuutta, että uskaltaa viimein olla oma itsensä. Tykkää kuunnella musiikkia, erityisesti Juha Tapiota. Tanssiminen on kivaa, mutta 
rytmitajua ei ole. Harrastaa liikuntaa ja jumppaaminen on ihanaa.

Tykkää läheisyydestä, nauttii perheen kanssa olemisesta. On kotikissa ei viihdy kylässä, ei etenkään yökylässä. Eikä tahdo lähteä matkoille. Luonteeltaan on ujo ja hiljainen, tuttujen kesken höpsö höpöttelijä. Inhoaa pinnallisuutta ja ylimielisyyttä. Arvostaa ihmisiä jotka ovat kokeneet kovia ja tehneet töitä asiouden eteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti