Samikset

Tänään taas tämä marevan-mummo lähti aamulla pyöräilemään kohti labraa ja verikokeita. Olipas aika synkkä aamu ja vettä tihutti, aikas mukava tuulikin pyöräillä, leipä roikkui huulessa ja sitä järsin matkalla. Verikokeet tuli otettua, tällä kertaa jonossa oli ennen minua VAIN 30 muuta marevan mummoa...  Sitten taas ratsun selkään ja kohti Kelaa, hetken piti miettiä kyllä että missä ihmeessä se edes on. Mutta löytyihän se. Kävin vielä Goodmanissa hakemassa yhden synttärilahjan, tytön kaverille, ja itselleni paidan. Oli pakko ostaa jotain siistiä ja uutta, nämä kotihupparit on ehkäpä mukavia, mutta joskus pakko pukea muutakin. Kirpparilta koitin eilen etsiä siistiä paitaa, mutta ei löytynyt. Tänään kaikki vaateet näytti jotenkin mummo vaatteilta, (öhöm, paraskin puhuja) ja mitään kivaa ei meinannut löytyä. Kaikki vaatteet oli musta kaupoissa jotenkin synkän värisiä ja jotenkin hippimäisiä :) kaippa tuo on muotia nyt. Minä kun en mitään muotia seuraa, joten enpä tiedä mitään. Noh, paita löytyi ja tytölle myös söpö body. Molemmat raidallisia, saapa nähdä ollaanko ihan samiksia synttäreillä.

Tyttö oli nautiskellut tuon aikaa mummin seurasta, mummille heipat ja me tytöt sisälle syömään. Tai täytyy myöntää, että tänään tein poikkeuksen ja olin vain seuralaisena ruokapöydässä ja söin vasta kun tyttö nukkui päikkäreitään. Niin ja niille jotkaa ajattelee, että söin vain salaattia, söin jälkkäriski tummaa suklaata. Tavallista suklaata en voi syödä, vaikka sekin kyllä maistuisi.

Unien jälkeen lueskeltiin pitkään ja hartaasti kirjoja. Käytiin pieni happihyppely vesisateessa, tyttö nautti kun sai lotrata vedellä ämpärin ja lapion kanssa. Leikittiin dubloilla ja tehtiin pieni temppurata. Illalla menin viiden viikon tauon jälkeen jumppaan, mutta ehdin onneksi itse nukuttamaan tytön. Ehdottomasti illan paras hetki on tytön unille laitto, ihana kun pieni oikein painaantuu kiinni minuun kun käy nukkumaan.

Pelot ja mielenrauha

Kuvan otin aamulla ikkunan läpi

Luin jokunen aika sitten yhdestä blogista äidin kuoleman pelosta. Siitä miten hän pelkää koko ajan että kuolee tai lapsi sairastuu tai mies joutuu onnettomuuteen, tai jotain vastaavaa.  Moni äiti oli myös tuntenut samoja tunteita, ilmeisesti erityisesti odotus ja vauva aikana. Moni äiti kertoi jo odotusaikana pelkäävänsä sairastuvan syöpään ja miehen tukehtuvan leipään ym. Ja lapsen synnyttyä vauvan hengitystä tarkkaillaan vähän väliä. 

Minä myös kuuntelin ja kokeilin hengittääkö tyttö monta kertaa yössä kun hän oli vauva. Nykyisinkin aina kun menen nukkumaan tarkistan tytön, öisin heräilen ja kuuntelen tytön suloista tuhinaa. Ihanaa ja turvallista nukkua samassa huoneessa. Odotus aikana en osannut pelätä kuin vauvan puolesta. Pelkäsin jos syön jotain väärää tai liikun väärin tai jotain. Olin huolissani vauvan kasvusta ja kehityksestä masussa ja mietin jatkuvasti miten voin itse antaa hänelle parhaan paikan kasvaa. Söin paljon ja hyvin ja tyttöhän kasvoi :)

 Synnytyksessä en oikeastaan pelännyt mitään. En osannut. Tuntui myös etten ole yksin ja olo oli ihanan jännittynyt ja onnellinen. Synnytys oli pitkä, mutta silti luotin siihen että olen turvassa ja vauva myös. Tuntui luonnollisesta, vaikka synnytys käynnistettiin, mutta synnyttäminen itsestään tuntui niin luonnollisesta jutulta, että kyllä tästä selvitään.  Ja olinkin rento ja yllättävän tyyni, huomioiden minun luonteeni. Vain ponnistusvaiheessa kipu otti vallan ja luulin todella repeäväni kahtia, enpä revennyt. Synnytyksen jälkeen kun saimme tiedon tytön sairaudesta, olin hämmilläni. Mietin miten tyttö kehittyy ja kasvaa, lääkäri sanoi että kehitys voi jäädä jälkeen. Mietin miten hän pärjää. Pääseekö hän tavalliseen kouluun. Sattuuko häntä. Millaista arki tulee olemaan ym.

Tyttömme on kehittynyt hyvin kaikin puolin ja olen siitä erittäin kiitollinen. Suoraan sanottuna olen aina ollut ylpeä kun hän aika iso! Ja nykyisin halkean onnesta kun hän kiljuu ja juoksee, hän voi hyvin!

Tytön syntymän jälkeen olen toki pelännyt kaikenlaista ja ollut huolissani tytöstä. Mutta suurin huoleni tuli yllättäen viisi viikkoa sitten. Niinkai ne huolet yleensä tulee, yllättäen. Makasin ensihoidossa, olin juuri kuullut keuhkoemboliastani, mietin tyttöäni, miten hän pärjää. En vielä osannut pelätä omaa kohtaloani. Järkytyksen jälkeen totuus iski vasten kasvoja. Olo oli todella kipeä. En saanut liikkua, hengitys oli työlästä, rintaa pisti todella ja kuume nousi. Vasen puoli olo heikko ja päänsärky kova. Olo oli voimaton. Sairaalassa tunsin oloni todella yksinäiseksi ja olisin halunnut vastauksia tai edes jonkun juttu kaverin. Ensimmäisenä yönä pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. En nukkunut hetkeäkään, en tiedä olisinko edes pystynyt, mutta en uskaltanut. En uskaltanut nukahtaa. Pelkäsin etten heräisi enää koskaan. Pelkäsin sitä todella paljon. Pelkäsin että kuolisin sairaalaan yksin. Pelkäsin etten koskaan enää saisi lastani syliin. Pelkäsin etten koskaan enää pääse kotiin. Silloin pelkäsin enemmän kuin koskaan. Keuhkoveritulppa on hengenvaarallinen ja kaikki olisi voinut päättyä toisin.

Nyt viisi viikkoa tapahtumasta, mä olen onnelllinen. Mä olen niin pirun onnellinen että olen hengissä ja tästä kaikesta mitä mulla on! Mä tahtoisin että kaikki hyppis mun kanssa tasajalkaa ja kiljuis onnesta, mä elän! Mun olo on tyyni ja rauhallinen. Iltaisin kyllä välillä edelleen pelkään, mutta pahimmat pelot haihtuivat kun kivut hävisivät muutama päivä sitten. Nyt en kaipaa  yhtään mitään muuta elämääni. Kun vain saadaan olla yhdessä ja terveinä. Ehkäpä ensimmäistä kertaa voin sanoa etten kaipaa muuta. Toki tulevaisuuden varalle on suunnitelmia, mutta ei nyt. Me olemme tässä ja nyt, ja se riittää. Ja nautin. Nautin hetkistä. Olen huomannut  että olen myös paremmalla tuulella kuin ennen. Arjesta on tullut erityisen hauskaa, tytön kanssa unille menokin on nykyisin pelkkää kätkätystä kun meillä on niin hauskaa. Nauran tytön höpsöille jutuille enkä jaksa olla mikään tiukkis äiti. Mä olen iloinen ja onnellinen äiti ja vaimo

Onni on nyt tässä.

Ulos!

Meillä ulkoillaan joka päivä, paitsi ei tietty kipeinä. Mä ihan suoraan sanottuna rakastan ulkoilua, etenkin syksyllä. Ilma on ihanan raikas, ja takuulla saa punaiset posket. Aurinkoisina syyspäivinä on kiva ihailla ihania syksyn värejä.  Syksy on musta myös ihanaa aikaa retkeillä, me retkeillään kahdestaan paljon. Metsät on molempien lemppareita. Tytön mielestä kaikki metsät on nyt noitametsiä ja aina tokaiseekin että "sisään" kun mennään metsään. Jotenkin suloinen tapa ajatella, että metsään  "asustaan sisään". Eväät tietysti kuuluu retkiin mukaan.

Ulkoillaan aamulla ja iltapäivällä, yleensä ainakin toinen ulkoilu puistoillaan. Tyttö viihtyy hyvin leikkipuistoissa.  Lempparitouhut on liukuminen ja keinuminen. Puistokaverit on kivoja, mutta toisinaan tytöstä on selkeesti kiva olla ihan vain kahdestaan puistossa. Omalla pihallakin ulkoillaan paljon, meillä on liukumäki, keinu, hiekkalaatikko ja tietysti leluja pihassa. Me kuljetaan arkisin pyörällä tai kävellen. Pyörän kyydissä tyttö viihtyy tosi hyvin,  rattaissa ei niin hyvin, mielummin hän kävelee. Ihme jaksaa jo kävellä aika pitkiä matkoja, tosin välillä pitää tutkia jokainen kivi matkan varrella. Tyttö viihtyy ulkona hyvin ja sateella lempparipuuha on tietysti lätäköissä hyppiminen. Aina tyttö ei lähde innoissaan ulos, mutta aina ulkona on kuitenkin kivaa, pukeminen taitaa olla tylsää.

Nyt nautiskellaan syksystä ja pian päästään toivottavasti ihmettelemään lunta!

Kodin lempparit

Mä en ole sisustaja tyyppi. En ainakaan tällä hetkellä. Mua ei tässä elämäntilanteessa oikeen kiinnosta kodin laitto, haluan keskittyä tyttöön. Käytän tytön uniaikaa paljon siihen että suunnittelen meille askartelu, jumppa tai retkijuttuja. Meillä on ihana koti, mies on rempannut tästä hienon. Me ei olla panostettu kuitenkaan pahemmin sisustamiseen, joten meillä näyttää ihan perus siistiltä. Joskus varmasti tykkään laitella kaikenlaista, mutta nyt ei ole sen aika. Tyyliltä me ollaan myös sellaisia pikkuhiljaa laittajia. Taulujakaan ei ole vielä montaa seinällä ja tavarat hakee paikkojaan. Me myös pohditaan pitkään ja hartaasti. Mies ei kuitenkaan ole mitenkään hidas remppahommissa, päinvastoin. Hän on tehnyt älyttämän paljon hommia. 

Tässä tulee mun lemppari jutut meidän kodissa. En kaikkia juttuja kuvannut enkä kaikki luettele, mutta tässä joitain. Makkarista en kuvannut mitään kun pikkuneiti nukkui sielä. Ja esittelen kyllä teille kaikki huoneet yksitellen kun ehdin. Eniten tykkään meidän lattioista, jotka ovat valkoista laminaattia. Eteisessä, vessassa ja keittiössä meillä on mustaa laattaa, ja nekin on kivat. Tykkään kovasti myös meidän valkoisesta katosta ja valoista. Musta tuntuu välillä että nuo valot on miehelle oikein intohimo,  kun hän jaksaa niitä suunnitella ja näperrellä. Mutta hyvä kun jaksaa, lopputulos on aina hieno.

Lemppari valoja

Tähtitaivas on ihana

Ja nämä eteisen valot on myös mun mieleen.

Keittiössä lemppareita on tuo saarekkeen kylki

Välitilan laatta

Ja sitten vielä tämä, mikälie kattiloiden jäähdytys paikka, mutta kivan näköinen se on juuri siinä.

Olkkarissa tykkään takasta, tästä tuolista

Tuosta miehen tuunaamasta hyllystä

Lyhdystä

Ja tapetista :) Harmaa kimaltava.

Tytön huoneessa lemppari juttuja on tuo ovistoppari koira (joka oli näköjään eksynyt hyllyyn)

Ja tämä vihertävä seinä on ihanan pirtee. Tytön huone on muutenkin ihana kun se on niin värikäs. Ja sieltäkin löytyy kiva valaistus kaappien yläreunasta.

Eteisessä 

lemppari juttuja on valojen lisäksi isot kaapit peileillä ja miehen näpertelemä seinä (näkyy tuossa pallo valaistus kuvassa)

Makkarissa

suosikkeja on kimaltava tapetti ja iso peili, kivoilla kehyksillä. Niin ja valot. :)

Äidit kännykät kädessä hiekkalaatikolla!

Puhumattomat kolmevuotiaat uusi ilmiö,  some varastaa vanhempien huomion.

http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varastaa_vanhempien_ajan/8356936

Jes! Jes! Hihkuin kun näin tuon otsikon. Olen monesti miettinyt asiaa ja olin erittäin tyytyväinen kun asia tuotiin julki. Toivon että mahdollisimman moni on lukenut kyseisen jutun ja erityisesti ne "somen suurkuluttajat". Mun mielestä juttu oli täyttä asiaa ja olen samaa mieltä. Yritin olla kirjoittamatta asiasta, mutta en pystynyt. Sain jo aikaan aikamoisen hulapaloon kun avasin aiemmin asiasta suuni. Mutta, älkää ottako itseenne. Pohtikaa ja miettikää mielummin. Moni kuitenkin onneksi osaa tämä asian hyvin eikä tämä ole ongelma. Ja kertokaa toki omat mielipiteet. Mua on useamman kerran harmittanut lasten puolesta, silloin kun vanhempi lukee facebookkia ja lapsi hokee vieressä tuu kattoo mato, tuu kattoo, tuu, tuu nyt. En vaan voi sille mitään että mulle tulee paha mieli näistä jutuista. Musta tuntuu niin pahalta jos kerta toisensa jäljeen lapsi jää ilman huomiota. Silloin kun lapsi sitä tarvitsisi.  Silloin kun aikuisella ei ole oikeasti mitään tärkeää meneillään. Silloin kun aikuinen ei voi edes hetkeksi laskea puhelintaan, katsoa lasta silmiin ja sanoa "joo mennään yhdessä katsomaan matoa". Tai sanoa edes odota hetki. Kovinkaan moni asia ei voi olla tärkeämpi kuin oma pieni.

Koskaan ei voi tietää koko totuutta. Silti mun silmään pistää yksin hiekkalaatikolla nököttävä pikkupoika ja vähän matkan päässä istuva äiti puhelin kädessä. Ja kun tilanne on ollut sama jo reilun puoli tuntia, ja viime viikolla ja kuukausi sitten. Molemmat hiljaa.

Mä tiedän tapauksia joissa vanhemmat on koneella paljon. Koneella kun lapsi on hereillä, kun pieni lapsi pyytää ja tarvitsee huomiota. Mä tiedän myös ettei osa ymmärrä asiaa, osa ei osaa. Joku ei jaksa, toista ei kiinnosta. Joku ei edes huomaa koko asiaa. Tiedän myös että joku siivoaa koko päivän ja pieni lapsi touhuaa yksin koko päivän. Tiedän myös että joku ei puhu lapselleen oikeastaan mitään koko päivänä, kun eihän se lapsi osaa edes puhua. Näen bussissa ja lääkärin odotustilassa vanhempia ja lapsia jotka ei puhu sanaakaan toisilleen. 

Joo ja mä tiedän, kaikki on erilaisia. Ei kokoajan tarvitse puhua. Pointtini on siinä, että lapsi tarvitsee läsnäolevan aikuisen. Ihmisen joka kuuntelee, puhuu ja on kiinnistunut. Kiinnostunut siitä madosta jota lapsi haluaa esitellä. Ja enkä todellakaan tarkoita että koko ajan pitää puhua tai kokoajan leikkiä yhdessä. Jokainen varmasti ymmärtää. Eikä kokoajan tarvitse olla läsnä, aikuisen täytyy osata huomata tilanteet jolloin voi olla omissa ajatuksissaan ja puuhissaan. Lapsen ikä myös mielestäni vaikuttaa paljon, isompien kanssa on varmasti jo ihan eri tilanteet, lutta pienien kanssa musta puhuminen ja läsnä olo on tosi tärkeää. Isommat myös varmasti touhuu paljon omiaan, jolloin vanhemmat luonnollisestikin touhuaa omiaan. Kyllähän ihan pienetkin touhuu omiaan, jos huomaa että ei huomiota saa vaikka kuinka yrittäisi.

Mä en ole täydellinen,  ja moni asia on rempallaan, mutta tästä mä olen ylpeä. Tämä multa sujuu. Käytän nettiä pääsääntöisesti vain kun tyttö nukkuu. Telkkari meillä on auki vain pikkukakkosen aikaan lapsen ollessa hereillä. Olen aina leikkinyt ja lukenut paljon tytön kanssa. Ja höpöttänytkin, vaikka eihän tuo tietenkään vauvana vastannut. Mä olen viime aikoina ollut erityisen ylpeä meistä, kun bussissa kaikki istuu hiljaa, myös vieressä äiti ja poika, mun puhelias tyttöni höpöttää koko matkan ja niin minäkin. Mä en ole kovinkaan puhelias tai rohkea, enemmänkin tosi ujo, mutta tuo tyttö saa mut puhumaan ihan missä vaan. Ja erityisen ylpeä olen ollut kun meiltä on tultu nyt monesti kysymään että minkä ikäinen tyttö on, kun hän puhuu noin hirveän paljon. Hän on kohta kaksi, mutta osaa puhua paljon! 

Askarteluvinkkejä

Me tykätään askarrella. Minun lempparijuttuja on korttien askartelu. Teen usein kaikki kortit itse. Mulle korttien teko on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Lopputulos ei yleensä ole sellainen kuin olen ajatellut mutta kelpaa silti :) Tämä on ehkä taas mulle sellainen, tärkeintä ei ole lopputulos vaan tekemisen riemu, juttu. Kutsutkin aina näpertelen itse,  koska se vaan on niiin kivaa. Hienompiahan niistä luultavasti tulis kun tilaisi tai laittais vaan viestin. 

Tytön kanssa tulee askarreltua joka viikko. Tällä viikolla tehtiin kortteja tuleviin synttärijuhliin. Ihme pääsi liimaushommiin. Pupu korttiin tyttö sai itse maalata ja laittaa silmät ja napit. Nämä kortit on kuvissa vielä keskeneräisiä, mutta ovat hyviä pohjia joihin voi tehdä mieleisiä juttuja. Pinkille junakortille ei ole vielä saajaa, joten se muokkaantuu myöhemmin. Siniseen junakorttiin lisäsin jo kynttilät vaunuihin. Tälläisiin juttuihin on helppo ottaa mukaan alle 2v ja lapsikin pääsee osallistumaan.  Aikuisen kannattaa pitää mielessä että lapsen jäljet saa näkyä eikä kannata asettaa tavoitteita liian korkealle. Meillä tyttö saa soveltaa ja käyttää omaa mielikuvitustaan askartelussa. Ei kannata myöskään hermostua jos asiat ei mene ihan suunnitelmien mukaan tai syntyy sotkua.. Kuten meille kävi :) hah, olikohan tuo koko askartelun hauskin osuus.

Mitäs tänne kuuluu?

Täällä arki on ollut vähän erilaista kuin ennen. Suurin muutos on ollut tuo oma jaksaminen, en jaksa vielä paljon liikkua enkä touhuta samallalailla kuin ennen. Mutta ihmekkös tuo, oli se hengenlähtö sen verta lähellä. Olen silti nauttinut arjesta, toisinaan on vain harmittanut kun ei ole jaksanut, niin tekisi mieli touhuta kaikenlaista. Jonkun verran olen jo ollut tytön kanssa kahden, aikas ihanaa taas.

Olen kuitenkin halunnut että tytön arki pysyisi mukavana ja, niin paljon kuin mahdollista, ennallaan. Ollaan käyty pari kertaa avoimessa päiväkodissa,  bussilla tosin, vielä en jaksa enkä voi sinne polkea. Muskarissakin käytiin viime viikolla ja samalla reissulla kirpparilla. Ihana veljeni on ollut meillä leikkimässä tytön kanssa, kummisetä on tytön lemppari. Mummi on ollut auttelemassa. Ja ystäväperhe on kyläillyt, ulkoiltu ollaan paljon omalla pihalla ja kotona askarreltu kortteja tuleviin juhliin.

Yhtenä päivänä oloni oli niin virkeä että lähdimme kahdestaan lähimetsään retkelle.  Meillä oli tosi hauskaa! Syötiin eväitä,  leikittiin kotileikkiä, kiipeiltiin, kerättiin askartelu tarvikkeita luonnosta. Lauantaina meillä oli oikein kiva päivä. Aamulla ulkoiltiin pitkään koko perhe, tavattiin monta ihanaa koiraa ja siliteltiin niitä ja käytiin leikkipuistossa. Päikkäreitten jälkeen lähdettiin kaikki retkelle, mentiin autolla pidemmälle leikkipuistoon. Ei oltu ennen käyty sielä ja todettiin kyllä kivaksi puistoksi. Syötiin eväitä ja leikittiin, oli tosi lämmin ja aurinkoinen sää. Olipa kiva kiireetön lauantai. Sunnuntaina oltiin miehen siskon perheen luona, mies teki remppaa ja minä leikin muksujen kanssa.  Oikein mukava päivä sekin. Ja tyttö nautti kovasti serkkujen seurasta.  Onneksi tytöllä on serkkuja, ja toivottavasti tulee lisää.

Ihme on innostunut imuroimisesta, aina kun lattialla on roskia hän haluaa imuroida. Vielähän tuo on -roska sieltä, roska täältä- touhua, innokkuus on ihailtavaa. Meidän tytön labra arvot ovat muuten viimein erinomaiset, ja sen kyllä huomaa. Tyttö on täynnä energiaa, aurinkoinen, reipas ja ihanan hupsu. Musta on niin ihanaa kun tyttö riehuu! Hän voi siis hyvin! Iltaisin on ihanaa kun tyttö juoksee ympäri kämppää ja nauraa kikattelee, huutelee höpsöjä juttujaan.