Tuomiopäivä

Ennen joulua minulta otettiin verikokeita, joissa näkyi että riski tukoksiin on ja mahdollisesti syön lääkettä koko elämän. Tulos näytti sillon siltä, että kannan jotain tukosalttiutta. Viime viikolla verikoe otettiin uudelleen. Eilen sain tulokset.

Tulos oli negatiivinen! Jihuuuuuuuuuuuuuu!
Enää pari kuukautta lääkitystä!
Voi miten helpottunut olen.

Kiva viikonloppu

Viikonloppu tuli ja meni, mutta silti palaan menneeseen viikonloppuun. Meidän viikonloput on yleensä aika samanlaisia, toisena päivänä mies remppailee ja me tytöt elellään normi arkea, toisena päivänä vietetään aikaa yhdessä koko perhe, ulkoillaan ja tehdään viikon ruokaostokset.

Viime viikonloppu oli erilainen ja musta se oli tosi kiva. Lauantaina suunnattiin koko perhe liikkumaan temppulaariin. Iltapäivällä tyttö pääsi mummille hoitoon kolmeksi tunniksi (ekaa kertaa kokeiltiin vähän pidempää aikaa). Me vanhemmat suunnattiin ulos syömään ja muu aika käytettiin kaupungilla kävelyyn ja muutamassa kaupassa käymiseen. Sunnuntaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen kylpylään pulikoimaan ja tyttö oli taas todella iloinen kun pääsi uimaan.

Olipas kivan touhukas viikonloppu ja oli ihanaa kun oli tuota parisuhdeaikaakin. Me päätettiin tästä lähtien käydä kerran kuussa treffeillä.  Tosin ensi kuun treffiaika menee siihen, että lähdemme ystävien häihin. Tyttömme ei viihdy autossa ja matkaa juhliin on reilu pari tuntia per matka, meistä olisi ihan kidutusta istuttaa tyttöä yli neljä tuntia autossa ja pari tuntia kirkossa ja juhlapaikalla. Hiukan kyllä jo jännittää miten tytöllä sujuu tuo päivä, ollaan pois varmaan joku 8h.

Puoli vuotta tulpasta, jee, mä hengitän!

Tänään on puoli vuotta keuhkoveritulpasta. Tuosta päivästä jota en unohda koskaan ja joka ilmeisesti muutti kaiken lopullisesti. Muistan tuon päivän aivan liian hyvin, sen kun makasin lattialla tytön vieressä enkä pystynyt liikkumaan. Tuntui etten saa happea (enpä tainnut saadakaan), keuhkot tuntui painuvan kasaan, rinnan ympärillä tiukka vanne, voimattomuus. Se oli kamalaa. Kamalinta mitä olen koskaan kokenut. Synnyttäminen teki pirun kipeetä pari vuotta sitten, mutta se oli silti ihanaa kun tiesi sen olevan lunnollista ja odotti ihanaa palkintoa. Puoli vuotta sitten olin peloissani.

Istuin pian miehen kyydissä matkalla ensiapuun, ajattelin että nytkö kuolen. Miksi. Autossa tuntui että taju lähtee, mutta en osannut enkä pystynyt sitä kertoa. Mietin vain miksi liikennevalot on punaiset, meidän täytyy päästä äkkiä ensiapuun. Päässä oli vain ajatus, kohta olen hoidossa ja helpottaa. Noh minua ei paljoakaan tutkittu ja lähetettiin kotiin ja seuraavana päivänä menin uudestaan, silloin jäinkin samantien sairaalaan. Pari päivää meni osastolla ja epätietoisuus oli kamalaa. Olo oli huono, tietytsti. Halusin silti pian kotiin ja pääsinkin. Ensimmäiset viikot meni levätessä ja pikkuhiljaa  vointi parani. Aika pian jaksoin hyvin liikkua ja touhuta, mutta vieläkään en ole kunnossa. Väsyn nopeasti ja en jaksa ihan samallalailla kuin ennen. Syön edelleen lääkkeitä ja on ihan auki kauanko lääkitys kestää, voi olla että koko loppuelämäni. Ehkä helppo juttu, mutta rajoittaa elämää ja siinäkin on aika isot riskit. Viikon päästä saan uusimmat verikoe tulokset ja täyt
täytyy sanoa, että jännittää taas ihan hirveästi.

Olen onnellinen, että olen elossa. Tuntuu hyvältä hengittää. Tuntuu hyvältä kun henki kulkee vaivattomasti. Oli todella lähellä etten olisi tässä. Se tuntuu kamalalta ja nyt en halua ajatella asiaa enempää. Olen ajatellut sitä asiaa paljon tämän puolen vuoden aikana ja se on tehnyt mielen erittäin surkeaksi ja toisinaan myös ahdistuneeksi. Mä olen kiittollinen jokaisesta päivästä mitä saan, vaikken aina jaksa hymyillä. Odotan kevättä, saan nähdä luonnon heräämisen, kuulen linnunlaulun ja tunnen kevättuulen ihollani. Mä aion ottaa kaiken irti tästä keväästä ja kesästä. Ihan tässä kotipihalla ja lähiympäristössä, koska siitä nautin.

Ihan pakko taas lainata Juha Tapion sanoja, "voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan, eikä pyrkimässä edes sen suurempaan"
Voi olla ja onkin <3

KEVÄT kevät KEVÄT!!

Iiik kääk ihanaa kevät on tullut!

Mä en ole ikinä ollut kevään ystävä. Mun mieliala ei ole koskaan ollut riippuvainen vuodenajoista. Tänä vuonna asiat ei olekaan ihan noin. Mä olen viime päivinä herännyt eloon. Musta tuntuu kuin olisin herännyt jostain talviunilta! Olo on sata kertaa pirteämpi kuin muutama viikko sitten, mieli on iloinen ja olo aika energinen. Täysin kuntoon en ole vielä tulpan jäljiltä päässyt, mutta fiilis on nyt hyvä.

Täytyy myös myöntää että takana oleva talvi ei ollut hyvä. Jokaisella meistä on ollut jotain terveyshuolia, tytön vointi vaihdellut, lääkitystä ei saada kuntoon ja oma sairastelu on vienyt täysin voimat. Huonot uutiset omasta terveydestä oli viimeinen pisara.

Keskiviikkona kun käveltiin pois muskarista, mun teki mieli juosta, hyppiä ja kiljua ilosta. Aurinko paistaa ja kevät tulee! Ihanaa! Tämä on itsellekin hiukan hämmentävää kun en koskaan ole ollut mikään keväästä innostuja. Mun tekisi mieli laittaa koko piha kuntoon (hah, sielähän on vielä lunta vaikka kuinka paljln), istuttaa kuussataaneljä kukkaa ja yrttiä, kaataa turhat pensaat, maalata aita, pestä koko kämppä ja kaikki kaapit ja kipot, pestä ikkunat ja juosta kuus kertaa talon ympäri ja huutaa kevätkevätkevät!!! Hah, naapurit jo tietää että meikäläinen on aika höpsö täti, joten siitä viis. Höpsöstä tädistä tuli mieleen eilinen puistoilu.

Oltiin tytön kanssa puistossa ja leikin tapani mukaan tytön kanssa. Tyttö pyysi minua leikissä leikkivessaan ja minähän menin. Hän sanoi "äiti pissaa tohon" ja minähän leikisti pissasin. Vieressä kolmevuotias vieras tyttö katsoi hämmentyneenä meidän leikkiä ja hänen äitinsä kiemurteli vaivaantuneena. Sanoin vieraalle tytölle, katsoitko ihmeissään tädin höpsöjä leikkejä. Tyttö ei vastannut, mutta omani kysyi mikä höpsö täti. Vastasin: minä. Tyttöni alkoi vain kikattaa. Neitokainen tottunut höpsöilyyn.

Päässä on nyt pyörinyt monta juttua, joista kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Aika on mennyt tytön kanssa touhutessa ja olen koittanut jossain välissä käydä salilla. Ärsyttävä ruokahaluttomuus taas vaivaa, niin painon nousu on vähän pysähtynyt. Voisin kirjoitella treeneistä ja syömisistä, kevään ja kesän suunnitelmista ja ihan arjesta nyt ainakin. Itsellä on myös suunnitelmia meidän tytön hoitokuvioista ja omasta työn aloituksesta, mutta nämä kaikki asiat ei ole minun päätettävissä niin katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Tekemistä ulos!

Me ulkoillaan aika paljon, joten tekemistäkin pitää olla jotta neiti 2v viihtyy. Ajattelin listata tähän vinkkejä ja juttuja mitä me tehdään ulkona.  Nyt kun ulkona on lunta ja pakkasta, on toki tekemiset vähän rajoittuneita, silti useimmiten saadaan kiva ulkoilu aikaiseksi. Me ulkoillaan yleensä aamuisin leikkipuistoissa ja iltapäivisin meidän pihassa. Toisinaan aamupäivät menee harrastuksissa,  silloin kävellään kotiin. Eräs tuttuvani sanoi, että ulkona ei ole mitään tekemistä 2 vuotiaan kanssa, niin josko näistä saisi joku muukin vinkkejä.

•Pulkkamäki, liukurimäki, peppumäki

•Pulkan kyytiin nukke/pehmokoira ja lapsi vetämään

•Hiihto, luistelu

•Kävely, matkalla tutkitaan käpyjä, jälkiä ym, tai bongataan koiria, autoja..

•Lumilinnan, lumiukon, liukumäen, lumihepan, lumimuumejen tai ihan minkä vaan rakennus ja niihin liittyvät leikit. Meillä ainakin tyttö innokas rakentelija ja rakentaa ihan omanlaisia upeita luomuksia.

•Lumikakkujen teko, lumilyhtyjen teko.

•Lumen tiputtelu puista ym.

•Lumiratojen teko

•Aarteen etsintä,  piilotetaan leluja lumeen ja etsitään, hauskaa!

•Puiden koristelu lumipalloilla

•Autojen ja pallojen lasketus mäestä

•Retkeily, metsäretket on meidän mielestä kaikista parhaita.
•Lumenvärjäys
•Lumen lapionti ja kolaus.
•Pallon potkiminen ja heittely
•Ratojen ja tunneleiden rakentelu palloille ja autoille.
•Potkukelkkailu
•Majan rakentaminen
•Mielikuvitusleikkejä,  meillä näitä leikitään paljon. Ei tarvitse mitään tavaraa eikä tiettyä paikkaa.

Miksi arjesta ei saisi nauttia?

Havahduin tänään päiväuniakaan. Olin pessyt vessan ja tehnyt ruuan, tyttö köhi ja menin katsomaan. Hän nukahti uudestaan. Katsoin tyttöä ja mietin miten täydellinen hän on. Miten kaunis ja ihana, täynnä iloa ja intoa. Tuo ihana touhakas tyttöni. Ja minä kotiäiti. Tässä me nyt ollaan. Tätä minä halusin ja toivoin ja nyt se on tässä. Ja voi että mä nautin. Tämä on ihanaa aikaa. Ei sillä että meidän elämä olisi ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Ne jotka hyvin tuntee tietää miten paljon vaikeuksia olemme kohdanneet ja pienen osan niistä olen täälläkin kirjoittanut. Mutta vain erittäin pienen. Monen uhmakkaan päivän jälkeen pysähdyin  ja tänään taas muistin, onni on juuri tässä, kun ollaan vaan, eikä edes pyritä mihinkään suurempaan. Mä saan olla tytön kanssa kotona ja se on parasta. Tytön ei tarvitse mennä vielä päiväkotiin. Mä saan nauttia hänen seurastaan ja hän saa rauhallisen alun elämälleen. Alun jossa on paljon läheisyyttä, yhdessä oloa ja leikkiä.

 

Maltoin mieleni, enkä rynnännyt heti jatkamaan kotihommia. Katselin tyttöä ja kuuntelin hänen suloista tuhinaansa.  Mietin mistä kaikesta jäisin paitsi, jos tyttö olisi päiväkodissa tai joku muu hoitaisi häntä. Miten ihanaa meillä on ollut ja miten paljon odotan kevättä ja kesää yhdessä. Ei meidän päivät ole aina niin mukavia, on uhmaa ja väsymystä, kaaosta ja sotkua. Mutta kun muistelen viimeistä kahta vuotta, muistan vain ihanat yhteiset hetket. Kun tyttö heräsi päiväunilta askartelimme, koska molemmat siitä tykkää. Sitten lähdimme ulos, ei kiire minnekään ja touhuttiin tytölle mieluisia juttuja. Ja kyllä, minäkin viihdyin. Mietin miksi arjesta ei saisi nauttia? Mehän ollaan erilaisia,  ja tämä on sitä mistä tykkään. Miksi pitäisi kaivata jotain muuta? Onko ihmisillä paineita, pitäisikö olla kaikkea heti? Antakaa lasten olla lapsia. Kuten eräs ystäväni sanoi, kaikkea aikatauluja, rutiineja ym. ehtii (pakostikin) myöhemmin. Voi kumpa kaikki ajattelisi yhtä fiksusti kuin hän. Hän kasvattaa lastaan kotona rennolla otteella, keskittyy hyviintapoihin,  kärsivällisyyteen ja aitoon läsnäoloon.

Niin, miksi en saisi nauttia tästä? Tottakai saan. Lapseni saa kaiken tarvitsemansa. Ehkä tämän teksin tarkoitus oli muistuttaa että koti on usein paras paikka pienelle, virikkeitä saa tarpeeksi kotihoidossa. Ehkä se että, vanhempien on turha stressata ja hössöttää, keksitytään olennaiseen. Onko kaikki virikkeet ja isot ryhmät tarpeen? Haittaako jos pyykit roikkuu viikon, jos aika kuluu pulkkamäessä ja Tomppa kirjoja lueskellessa? Ehkä tämä oli taas vain tälläinen kotiäidin pohdinta. Ehkä ihana ystävä muistutti mikä on tärkeintä  <3

Hei me viihdytään puistossa!

Leikkipuisto, sinne ei tarvitse harjata hiuksia, pipo vaan päähän. Ei tarvitse sipaista edes puuteria naamaan, ei kukaan välitä siitä miltä näytät. Toppahousut ja toppatakki ja niiden alla tietysti vanhat kulahtaneet leggingsit ja joku epämääräinen paita, ah niin mukavaa.  Leikkipuistoon voit mennä milloin haluat, ei aikatauluja eikä kiirettä pukiessa. Puisto on lähellä, kotiin voi lähteä kun siltä tuntuu ja sinne pääsee nopeasti. Eväät on myös helppo ottaa mukaan, jos sellaisia tarvitsee. 

Vaikka puistossa ei olisi muita, siellä keksii aina tekemistä.  Äidit ja lapset viihtyy, molemmat saa raitista ilmaa ja liikuntaa. Ja kun puistossa on muita, saa lapsi leikkiseuraa ja äiti jutteluseuraa. Niin tietysti jos haluaa, leikkipuistossa on sekin hyvä puoli ettei kenellekään ole pakko puhua jos ei huvita. Leikkipuistossa saa olla juuri sellainen kun on. Saat olla väsynyt, leikkisä tai hiljainen. Saat kiljua ja juosta! Voit vetäytyä ihmettelemään lumihiutaleita, voit kokeilla rajojasi kiipeilytelineessä.

Ehkä huomasit jo, viihdymme leikkipuistossa. Minusta on ihanaa kun ei tarvitse mietttiä yhtään vaatteita tai laittaa hiuksia. Ja mukavissa vaatteissa on niin ihanaa! Aina kun lähtee jonnekin muualle, pitää kuitenkin vähän edes miettiä mitä pukee ja laittaa edes nuttura päähän. Meidän lähipuistossa käy mukavia tavallisia ihmisiä, äitejä jotka istuu hiekkalaatikolla ja äitejä jotka kertoo kuinka ovat väsyneitä valvomisesta. Äitejä, jotka ovat juuri sellaisia kuin ovat. Tykkään heidän seurastaan. Leikkipuistossa saa vertaistukea, seuraa, hauskoja leikkihetkiä, ulkoilua, liikuntaa ja usein myös vinkkejä ja uusia näkökulmia.  Me ollaan ulkoiltu nyt talvella paljon muualla kuin puistossa, mutta nyt kahden viikon aikana ollaan taas puistoiltu enempi. Ja meillä on ollut kivaa , kivaa on kyllä yleensä ulkona muutenkin. Me käydään myös ainakin kerran viikossa harrastuksissa, muskarissa ja kerhoissa. Niissäkin on kivaa, erityisesti tytöllä. Leikkipuistossa on vaan jotenkin niin helppoa ja siksi erityisen mukavaa.