tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Meidän pääsiäinen oli tosi mukava. Perjantaina aamulla ulkoiltiin tuttava perheen kanssa. Lounaan  jälkeen lähdettiin minun siskon luokse Tampereelle. Siskollani on kaksi kissaa ja meidän neiti oli niistä erittäin innoissaan.  Siskoni luokse tuli myös veljeni.




Lauantaina oltiin Riihimäellä katsomassa Malttia ja Valttia. Tyttö pääsi myös ratsastamaan. Meidän tyttö on ihan mahdottoman suuri Maltti&Valtti fani, hän on jo monta kuukautta käyttänyt itsestään nimeä Maltti. Ja Maltti touhuu kaikenlaista ja joka puolella. Lauantaina myös ulkoiltiin ja pidettiin saunan jälkeen ensimmäinen koko perheen leffailta. Herkkuina oli pähkinöitä, rusinoita, talk-muruja, karpaloita, omenaa, porkkanaa, viinirypäleitä ja omenamehua. Ja elokuva oli Nasun suuri elokuva.





Sunnuntaina olin tytön kanssa tuttava perheen luona leikkimässä ja iltapäivällä ulkoiltiin kaksi tuntia ihanassa aurinkoisessa säässä. Mies teki sunnuntaina omia hommiaan. Kotonamme oli myös käväissyt pääsiäispupu. Pupu oli tuonut kolme korttia, joissa oli ohje mistä yllätysmuna löytyy. Neiti ei vielä syö karkki, niin yllätykset oli: tarroja, purkkaa, hammastahaa ja pieniä kissaleluja.



Maanantaina kävin aamulla salilla ja ulkoiltiin kaikki. Iltapäivällä miehen siskon perhe tuli kylään. Kylläpäs oli kivaa taas katsella kun tyttö leikki serkkujensa kanssa.

Tänään tiistaina ulkoiltiin aamu puistossa ja nyt neiti nukkuu. Päikkäreiden jälkeen lähdetään taas ulos, ihana ilma.

2 kommenttia: