maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tiukka pipoinen akka!

Pitäis pitäis pitäis...


    Mä hoen liian usein ja liian paljon pitäis tehdä sitä ja pitäis tehdä tätä. Usein mielessä on miljoona asiaa mitä pitäisi (mukamas) tehdä. Pyykkejä, ajaa nurmikko, tiskejä, laskujen maksua, pihahommia, kaappien siivousta ym. Lista on loputon. Välillä on pakko pysähtyä ja henkästä, mun ei pidä tehdä muuta kuin hoitaa ihanaa lastani! Toki kotityöt on tehtävä, mutta tärkein on Ihme. Ihmeen syntymän jälkeen kaikki ylimääräinen touhottaminen on jäänyt, alkuun en saanut mitään tehtyä ja nyt ymmärrän että tärkein on tyttö. Suurimman osan ajasta osaan nauttia arjesta. Välillä tulee päiviä jolloin stressaan kaikesta mitä pitäisi tehdä ja kaikki pitäisi tehdä heti, nyt. Rasittavaa. Tai mä olen silloin rasittava. Ja samaan aikaan iskee vaate-hius-kroppa ahdistus. Kaikki vaateet on huonoja,  hiukset on väärän vääriset ja väärän pituset ja kroppakin on jotenkin väärän kokoinen. Liittyykö jotenkin hormooneihin vai mihin lie. Vai onko ne liian suuret vaatimukset nykyajan äideiltä ja naisilta. Pitäin olla kaikkea ja tehdä kaikkea. Silloin meinaa stressi kasvaa liian suureksia ja alkaa ahdistamaan. En mä pysty kaikkeen. Eikä me pystytä.
    Aikalisä. Vaatteet päälle ja pois. Ihan sama minne. Lähdetään kulta pieni leikkipuistoon. Tutkitaan yhdessä ötököitä, hypitään kannolta kannolle, kikatetaan keinussa, puhalletaan saippuakuplia. Ollaan tässä ja nyt. Toimii. Äidin mieli on taas tyyni ja pipo ei enää ole niin kireällä. Meillä on aikaa laittaa pihaa ja muita juttuja myöhemmin.  Nautitaan hetkestä. Tätä saan muistuttaa itselleni usein.  Onneksi tyttäreni on opettanut minua tässä asiassa. Nykyisin pystyn näin tekemään, jättämään sotkun ja sulkemaan oven. Ennen kaikki piti olla tiptop ennenkuin minnekään pystyi lähtemään. Se oikeastaan aika vapauttavaa, lähteä vaikka tytön kanssa pyörällä sorsia katsomaan. Ja liikuntahan poistaa stressiä. Kotiin palattua tajuaa, ettei täällä nyt ehkä niin suuri kaaos olekaan, laitellaan pikku hiljaa tavarat paikoilleen. En tahdo että lapseni muistaa vain siivoavan äidin, poissaolevan äidin tai stressaavan äidin. Vaan läsnäolevan ja hyväntuulisen äidin, jonka kanssa tehdään kaikkea kivaa.


4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Itsellä niin samat mietteet ollut... Kunpa osaisi jättää useammin kaikki 'vaatimukset' omaan arvoonsa... Tässä asiassa riittää kyllä opeteltavaa!

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä. :) Tää on joo vaikee juttu. Ja kiva kuulla etten ole ainoa! Tsemppiä sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Kirjoituksesi pelasti päiväni. Aion lukea tämän vielä monta kertaa, jos ja kun ahdistus iskee. Kiitos:)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos. Hyvä että tästä oli sinulle hyötyä/apua. :)

    VastaaPoista